Hanna Kautiainen
ETM, ravitsemusasiantuntija
Perhe-elämästä ja mökkeilystä innostuva ruokaharrastaja, joka nyhjää vaikka tyhjästä päivällisen pöytään.
Sokeri on perinteinen raaka-aine, jos tuotteisiin kaivataan makeutta. Kalorittomat makeutusaineet voivat olla haluttuja vaihtoehtoja silloin, kun energiapitoisuuden suhteen ollaan tarkkoja. Tänä päivänä kuluttajia kiinnostaa myös entistä enemmän tuotteet, joihin makeus tulee vain hedelmistä.
Taloustutkimuksen Suomen Sokerille tekemän tutkimuksen (maaliskuu 2014) mukaan suomalaiset ostaisivat kaikkein mieluiten sokerilla makeutettuja tuotteita tai sellaisia tuotteita, joissa ei ole lisättyä sokeria. Joka toinen vähentäisi sokerin käyttöä tai välttäisi sitä. Tutkimukseen osallistuneet eivät pidä sokeria haitallisena kohtuullisesti käytettynä, vaikka vaikutukset hammasterveyteen ja lihomiseen tunnistetaan.
Valion teettämässä välipaloihin ja ruoanlaittoon liittyvässä tutkimuksessa (NEPA Snacking and Cooking Product Tree Study 2014) reilu viidennes vastaajista valitsi sokerin parhaaksi makeutusaineeksi sen luonnollisuuden vuoksi. Noin kolmannes vastaajista sanoi kiinnittävänsä huomiota sokerin määrään elintarvikkeissa ja toivovansa, että markkinoilta löytyisi vähempisokerisia vaihtoehtoja. Vastaajista 14 prosenttia halusi minimoida sokerin ja kaloreiden määrän ja valitsi siksi keinomakeuttajat parhaaksi makeutusvaihtoehdoksi.
Valion välipalavalikoimassa on eri tavoin makeutettuja, sokeroimattomia sekä täysin maustamattomia vaihtoehtoja jokaiseen makuun. Valitse siis itsellesi sopiva vaihtoehto laajasta valikoimastamme.
Kun tuotteeseen kaivataan makeutta, lisätään siihen perinteisesti sakkaroosia eli sokeria. Sokeri korostaa esimerkiksi marjojen ja hedelmien makua jogurteissa. Ravintosisältötiedoista voi tarkistaa tuotteen kokonaissokeripitoisuuden, jos haluaa vertailla eri tuotteita ja niiden sokeripitoisuuksia. On kuitenkin hyvä muistaa, että se ei kuitenkaan kerro yksinomaan lisätyn sokerin määrää vaan kokonaissokerimäärän eli luontaisen sokerin ja mahdollisen lisätyn sokerin yhteismäärän.
Suosittuja välipaloja ovat nykyään tuotteet, joiden makeus tulee ainoastaan niihin käytetyistä hedelmä- ja marjaraaka-aineista. Nämä tuotteet ovat sokeroimattomia ja makeutusaineettomia, mutta ne sisältävät luontaisesti hedelmien/marjojen ja maitotuotteet lisäksi maidon luontaisia sokereita. Sokerittomia ne eivät siis kuitenkaan ole.
Osa kuluttajista haluaa itse koota mieluisan välipalan maustamattomasta tuotteesta lisäämällä siihen esimerkiksi marjoja, hedelmiä, mysliä, leseitä, hunajaa tai ripauksen sokeria. Tähän tarkoitukseen voit valita Valion maustamattomista viileistä, jogurteista tai rahkoista itsellesi sopivan vaihtoehdon.
Makeutusaineet ovat usein toivottuja raaka-aineita silloin, kun etsitään kevyempää tai vähemmän energiaa sisältäviä välipaloja. Valion valikoimista löytyy tuotteita, jotka on makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla tai sukraloosilla ja asesulfaami K:lla.
Valio PROfeel® proteiinivanukkaissa ja proteiinipirtelöissä yhdistyvät useat kuluttajien toivomat ominaisuudet: runsaasti proteiinia eikä lainkaan lisättyä sokeria. Maku on silti suunnattoman herkullinen. Tuotteet on makeutettu sukraloosilla ja asesulfaami K:lla. Valio PROfeel® sarjaan kuuluu myös sokeroimattomia proteiinirahkoja. Osa Valio PROfeel® proteiinijuomista on myös täysin ilman lisättyä sokeria, jolloin makeutuksena toimii sukraloosi ja asesulfaami K.
Valion marjakeitoista löytyy useita makeutusaineilla makeutettuja vaihtoehtoja, jotka sisältävät vain vähän energiaa ja hiilihydraatteja.
Valio Hörppy™ mehujuomaperhe sisältää kolme sokeritonta makuvaihtoehtoa.