Inspiroidu maailman mauista ja kokeile herkullisia reseptejä!
Tee makumatka omassa keittiössä ja tutustu herkullisiin ruokiin ympäri maailman. Makumatkaillessa keittiö on tulvillaan hurmaavia tuoksuja, raaka-aineita ja makuelämyksiä. Jokaisella maalla on oma ruokakulttuurinsa, johon vaikuttavat muun muassa paikalliset raaka-aineet ja historia.
Aasialainen keittiö runsaine makuineen on tullut suomalaisille tutuksi etenkin Thaimaan- ja Vietnamin-matkoilta. Kotikeittiössä matkoista muistuttavat sitruunaruohon, limen, kookoksen, mangon, korianterin ja kaffirlimetinlehden tuoksut. Aasialaisessa ruoassa makujen tasapaino muodostuu makean, happaman, suolaisen, tulisen ja kirpeän makujen yhdistelmästä.
Aasialaisessa keittiössä kasvikset ovat tärkeässä osassa. Teen juonti on tapa, joka maistuu niin juomaresepteissä kuin juomista inspiroituneissa herkuissa. Japanilaisia vaikutteita on aistittavissa tuoreiden ja raikkaiden raaka-aineiden sekä inkiväärin, soijan, chilin ja wasabin muodossa. Aasialaisen ruoan kanssa nautitaan monesti riisiä.
Inspiroidu resepteistä ja nauti makujen kirjosta.
Intialaisessa ruokakulttuurissa on paljon aluekohtaisia eroja, mutta kaikki ruoat perustuvat suurelta osin mausteisiin. Intialainen ruoka on täynnä värejä ja makuja. Keittiössä käytetään mausteiden lisäksi paljon kasviksia, riisiä, jogurttia ja kanaa. Erilaiset mausteiset curryt, jogurttiraita ja naan-leipä ovat monille tuttuja intialaisia makuja.
Inspiroidu ja lähde makumatkalle Intiaan!
Lähi-itä on maantieteellisesti laaja ja alueen sisällä onkin useita erillisiä ruokakulttuureita, joista monille tutuimpia ovat turkkilainen ja libanonilainen keittiö.
Lähi-idän ominaisia raaka-aineita ovat oliivit, oliiviöljyt, kasvikset, sitruunat, kikherneet, jogurtit ja yritit. Kasvisten lisäksi keittiössä valmistetaan paljon lammasta ja kanaa. Lähi-idän keittiön ruokia ovat esimerkiksi falafelpyörykät, hummus, baklava ja tabboulleh.
Kata pöytään useampi ruokalaji jaettavaksi ja jaa makuelämykset pöytäseuran kanssa.
Amerikka on tunnettu burgereista, kanansiivistä ja pannukakuistaan, mutta Pohjois-Amerikkalainen keittiö on yllättävän monipuolinen. Se on saanut vaikutteita maailman mauista, jotka näkyvät osavaltioiden ruokakulttuureissa.
Latinalainen Amerikka on tulvillaan voimakkaita makuja. Eteläamerikkalainen ruoka on maukasta ja helppoa valmistaa. Keittiössä raaka-aineina komeilevat usein peruna, maissi, tomaatti, kaakao ja avokado — unohtamatta chiliä, joka tuo ruokiin makua jatulisuutta. Latinalaisen Amerikan keittiön tunnettuja herkkuja ovat esimerkiksi enchiladat ja fajitakset.
Valtavaan alueeseen mahtuu niin meksikolaisia makuja kuin Karibian vivahteita. Yhdysvaltain Texasista peräisin oleva Texmex miksaa meksikolaisia makuja usein lihapitoisiin ruokiin esim. burritojen muodossa.
Chili, korianteri ja puristus limeä kruunaavat monet ruokalajit.
Venäläisellä keittiöllä on pitkä historia. Venäläisen keittiön ruoat ovat täynnä runsaita makuja ja useat perinteiset ruoat, kuten keitot, piirakat ja padat on valmistettu uunissa. Keittiön ominaisia raaka-aineita ovat esimerkiksi lohi, smetana, rahka, hapankaali, sienet ja tattari.
Ruokakulttuurissa juhlava päivällinen alkaa perinteisesti runsaalla zakuska- eli alkupalapöydällä. Zakuska-pöytään katetaan usein erilaisia kaloja, mätiä, leikkeleitä, piirakoita, blinejä ja kasvissalaatteja. Alkuruoan lisäksi tarjoillaan keitto, lämmin ruoka ja jälkiruoka.
Tästä pöydästä ei poistuta nälkäisenä. Kokeile runsaita perinneherkkuja.
Tutustu venäläisen keittiön resepteihinRanska tunnetaan viini- ja juustomaana, mutta se on myös tunnettu ruoastaan maailmalla. Ihanat leivokset, maukkaat maalaisruoat ja elegantit ruokalajit ovat ominaisia ranskalaisessa keittiössä. Laadukkaat ja tuoreet raaka-aineet ovat keittiön ehdottomia kulmakiviä. Ranskalaisessa keittiössä käytetään myös paljon lihaa, kasviksia ja yrttejä.
Valinnanvaraa on aamiaisesta päivälliseen: croissantit, patonki, ratatouille, Crème brûlée ja Tarte tatin.
Tee ruokamatka ja anna makuhermojen hurmaantua joka suupalalla.
Italialainen ruoka perustuu laadukkaisiin raaka-aineisiin ja perinteisiin. Italialaiseen keittiöön kuulu monenlaisia ruokia, kuten pizza, pasta, risotto ja klassiset jälkiruoat sekä leivonnaiset. Italialaisen ruoan äärelle kokoonnutaan ystävien ja perheen kanssa nauttimaan useampi ruokalaji. Keittiölle tyypillisiä aineksia ovat oliiviöljy, parmesaani, tomaatti, valkosipuli ja yrtit.
Italialainen keittiö on monen suosikki hyvästä syystä. Sen ruokalajit ovat parhaimmillaan yhdessä nautittuina.
Tutustu italialaiseen keittiöönKreikkalaisessa keittiössä ei tingitä raaka-aineiden laadusta ja annokset ovat yksinkertaisia, mutta sitäkin maukkaampia. Kreikkalainen keittiö on saanut vaikutteita muun muassa Italiasta ja Lähi-idästä. Ruoassa mausteita käytetään melko vähän, koska makua saadaan yrteistä ja oliiviöljystä. Keittiössä käytetään paljon kasviksia, kalaa, hedelmiä ja juustoja. Makeissa ja suolaisissa leivonnaisissa käytetään usein filotaikinaa. Klassisia kreikkalaisia ruokia ovat esimerkiksi moussaka, lammaspyörykät ja tsatsiki.
Näiden reseptien siivellä pääset nopeasti Välimerellisiin tunnelmiin.
Tutustu kreikkalaisen keittiön resepteihinEspanjalaisessa keittiössä näkyy alueen historia. Monilla valmistusmenetelmillä ja ohjeilla on mielenkiintoinen tarina takanaan. Yleensä rannikolla syödään enemmän mereneläviä, kun taas sisämaassa käytetään enemmän lihaa.
Espanjalaisessa keittiössä arvostetaan raaka-aineita ja niiden sesonkeja: tämän vuoksi vihannekset ja hedelmät ovat suosittuja keittiössä. Tunnettuja espanjalaisia ruokia ovat muun muassa paella ja gazpacho. Raaka-aineina komeilevat muun muassa serrano-kinkku ja chorizo.
Nauti illallinen espanjalaiseen tapaan vasta myöhään illalla. Hyväähän kannattaa odottaa.
Tutustu espanjalaisen keittiön saloihinEnglantilainen keittiö on kiehtova yhdistelmä erilaisia valmistustapoja, ohjeita ja perinteitä. Se on saanut vaikutteita siirtomaiden ruokakulttuureista. Englantilaisessa keittiössä arvostetaan hyviä raaka-aineita ja huolellista valmistusta. Englantilaisen aamiaisen lisäksi tunnettuja klassikoita ovat Shepherd’s pie, skonssit, vanukkaat ja paistit. Englantilainen aamiainen kuvaa hyvin alueen klassikkoruokien tuhtia makumaailmaa.
Tuhtia ruokaa ja makeita leivonnaisia, jotka perinteen mukaan käyvät teen kanssa nautittuina mainiosti myös välipalasta.
Pohjoismainen keittiö koostuu alueen perinteisistä ruokakulttuureista. Menussa maistuvat erilaiset kala-, liha- ja perunaruoat. Lisäksi keittiössä käytetään paljon maitotuotteita, riistaa, metsäsieniä ja marjoja. Skandinaaviselle ruoalle ominaista on yksinkertaisuus, puhtaat raaka-aineet ja tuoreet maut.
Skandikeittiön herkkuja ovat esimerkiksi Toast Skagen, lasimestarin silli, lihapata ja Ahvenanmaan pannukakku.
Aina ei tarvitse lähteä kauas tullakseen kokemusta rikkaampana takaisin. Skandinaavisen keittiön makumatka syntyy kotoisista raaka-aineista naapurimaiden ruokaperinteitä lainaten.
Suomalainen keittiö on saanut vaikutteita ruotsalaisesta ja venäläisestä keittiöistä. Keittiön ominaisia raaka-aineita ovat viljat, juurekset, riista, kala, sienet ja marjat. Puhtaat ja tuoreet raaka-aineet sekä yksinkertaiset, mutta herkulliset maut ovat tyypillisiä piirteitä suomalaiselle ruoalle.
Ruokakulttuurissa näkyvät vahvasti perinteet ja Suomen maakunnista löytyy useita herkullisia perinneruokia. Suomalaisia herkkuja ovat esimerkiksi riisipiirakat, mustikkapiirakka, hirvipaisti ja graavilohi.
Kotimaan klassikot tuovat makumuistot pintaan. Maakuntien klassikoita maistelemalla löytää uusia makuelämyksiä yllättävän läheltä.