Kaipaatko superhelppoja pääsiäisreseptejä? Nämä kahdeksan herkkua valmistat pienellä vaivalla

Suuntaatko pääsiäisen viettoon mökille tai laskureissulle Lappiin? Monet herkulliset pääsiäisruoat ja -leivonnaiset voi kokata myös vähemmillä välineillä ja raaka-aineilla. Näillä resepteillä pärjäät alkupalasta jälkiruokaan.

Superhelppo lohimousse

Lohimoussea maistaessa ei uskoisi, miten yksinkertaista sen valmistaminen on: sekoita Viola® kylmäsavulohi tuorejuusto ja kuohukerma, lusikoi tai pursota täyte saaristolaisnapeille ja asettele päälle graavilohi sekä muut höysteet. Valmista! Jos täytettä jää yli, voi rippeet sipaista kolmioleivälle tai uuniperunan kaveriksi.

Parsaa ja vegaaninen hollandaise

Hollandaise-kastikkeen valmistaminen voi kuulostaa haastavalta, mutta tällä vegaanisella reseptillä se on yllättävän simppeliä. Mittaa vain ainekset kannumaiseen astiaan ja surauta sauvasekoittimella kastikkeeksi. Myös parsat voi kypsentää helposti keittämällä.

Herkullinen chimichurririsotto

Tätä upean väristä risottoa syö mieluusti myös silmillään. Sitruunalla, tuoreilla yrteillä, salaattijuustolla ja avokadolla terästetty risotto sopii lisukkeeksi tai riittää hieman suurempana annoksena myös pääruoaksi.

Kermaiset currysimpukat

Seitsemän raaka-aineen currysimpukat ovat mainiota syötävää yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Muista varata simpukoiden kaveriksi reippaasti tuoretta leipää, jotta herkullinen liemi on helppo nauttia viimeiseen pisaraan.

Yhden pellin sitruunalohi

Vähän raaka-aineita ja tiskiä, helppo resepti ja herkullinen maku. Kuulostaa aika täydelliseltä, vai mitä? Jos et välitä tuoreesta parsasta tai sitä ei ole saatavilla, voi parsat korvata varsiparsakaaleilla.

Muutaman raaka-aineen mämmirahka

Haluatko keskittyä pääsiäisvapailla johonkin ihan muuhun kuin keittiössä häärimiseen? Tämä ihana jälkiruoka valmistuu vain kymmenessä minuutissa, joten aikaa jää mainiosti myös muuhun. Varaa jälkiruokaa varten maustettua rahkaa, mämmiä sekä konjakkia, omenamehua tai kahvia. Päälle voi ripotella tuoretta minttua ja pieniä suklaamunia – tai koristeita, joita kaapista sattuu löytymään.

Hauskat pääsiäistortut

Joko tunnet joulutorttujen pikkuserkut, pääsiäistortut? Kuten esikuvansakin, myös nämä tortut valmistetaan helposti valmiista voitaikinasta. Sisään piilotetaan aprikoosimarmeladia sekä maustettua rahkaa.

Helppo mangorahkapiirakka

Tämä raikkaan herkullinen rahkapiirakka sopii kahvin kaveriksi tai pääsiäisaterian jälkkäriksi. Piirakka on helppo valmistaa: pohjaksi sulatetaan valmista voitaikinaa ja päälle ladotaan maustettua rahkaa sekä säilykemangoja. Lopuksi koko komeus koristellaan mangososeella ja tuoreella mintulla.

Sesonki
Helppo pääsiäismenu
Sesonki
Pääsiäisen suosikkiherkku: töhnämunat
Leivonta
Nyt on herkullista! Nämä kuusi pääsiäiskakkua vievät kielen mennessään