Vatsan ja suoliston hyvinvointi

Tiesitkö, että suolistoa kutsutaan toisiksi aivoiksemme? Se on ihan perusteltua, sillä suolisto vaikuttaa sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiimme. Suolisto on ihmisen suurin immunologinen eli puolustusvasteeseen kuuluva elin.

Hyvinvoiva suolisto on osa vastustuskykyä

Suolisto on ihmisen suurin immunologinen eli puolustusvasteeseen kuuluva elin. Suoliston hyvinvoinnilla onkin suora yhteys terveyteemme. Saamme tarvitsemamme ravintoaineet suoliston läpi kulkevasta ravinnosta. Suolistoon saattaa päätyä ruoan ja juoman mukana kuitenkin myös elimistölle haitallisia aineita, kuten allergeeneja. Suoliston tehtävänä on estää näiden aineiden pääsy elimistöön.

Suolisto suojaa elimistöä haitallisilta aineilta, kun suolen seinämä on sopivan tiivis. Tasapainoinen bakteeristo taas auttaa pitämään suolen seinämät kunnossa. Joskus stressi, antibioottikuuri tai vääränlainen ruokavalio horjuttavat bakteeriston tasapainoa, jolloin haitallisten bakteerien osuus suhteessa suoliston hyödyllisten bakteerien määrään kasvaa liian isoksi. Silloin suolistosta pääsee elimistöön sinne sopimattomia aineita. Se aiheuttaa esimerkiksi tulehduksia ja allergioita, jotka voivat tuntua vaikkapa vatsakipuna, vatsan turvotuksena ja ilmavaivoina. Kun suoliston hyödylliset bakteerit ovat vallassa, elimistö voi paremmin.

”Noin 70 % ihmisen vastustuskyvystä on suolistossa.” 


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi