Aamiaissconssit

Reseptiyhteistyö: Aija Valiolta

Aamiaissconssit

Aamiaissconssit

Reseptiyhteistyö Aija Valiolta

Aamiaissconssit

Joka päivä ei puuro maistu, ainakaan meillä. Viikonloppuisin, etenkin sunnuntai-aamuisin meillä on tapana leipoa aamiaiselle jotain hyvää, jotain mitä voi syödä makean hillon kanssa. Lapset haluavat osallistua leipomiseen, ja tämä on kaikkien suosikkiresepti koska siinä sekoitetaan ja mitataan paljon kaikenlaista, ja mikä tärkeintä; valmista tulee nopeasti.

12 Henkilölle
5 min
00 arvostelua

Ainekset12 n. 12 annosta

3 dl
kaurahiutaleita
5 dl
puolikarkeita speltti- tai vehnäjauhoja
1 tl
suolaa
1 tl
sokeria
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
ruokasoodaa
2 dl
Valio Luomu™ kevytmaitoa
½ dl
öljyä
2 kpl
kananmunaa
2 ½ dl
Mozzarella raastetta

Ohje

  1. Sekoita keskenään kuivat aineet.
  2. Lisää joukkoon maito, öljy, kananmunat sekä lopuksi juustoraaste.
  3. Muotoile taikinasta uuninpellille kaksi kiekkoa, pilko kiekot 6 osaan veitsellä tai taikinapyörällä.
  4. Paista heti 220°c uunissa 12 minuutin ajan.
  5. Tarjoile hillon tai voin kanssa.
Tämä on yhteistyökumppanin tekemä resepti. Valio Koekeittiö ei ole testannut reseptiä, eikä Valio voi siksi taata reseptin toimivuutta.
Reseptiyhteistyö

Etkö löytänyt sopivaa?

Hae parhaat reseptit onnistuvaan kotikokkaukseen kattavasta reseptihausta. Löydä reseptit erilaisiin ruokavalioihin, ajankohtaisiin sesonkeihin, satokauden raaka-aineisiin, ruoanlaittoon ja leivontaan.