Ujo kerma

Valion ruokablogi

Äitienpäivä ja aamiainen yhdessä

Rapinaa. Ovi avautuu ja sulkeutuu. Supinaa. Aikani vällyn alla matelee. Tekisi mieli jo nousta, mutta sängyssä olisi vielä pysyttävä. Aah... nyt tuoksuu kahvi. Lähellä ollaan. Sitten tulee takapakkia: kuuluu kolahdus ja itkuntiraus, onneksi taisi mennä säikähdyksellä. Vihdoin ovi avautuu pysyvästi ja aamupalatarjotin kulkeutuu sänkyyn. Hyvää äitienpäivää!

Kolistelut keittiössä ja äidille tehty aamupala aloittavat monen lapsiperheen äitienpäivän. Olivat ne lapset sitten pieniä tai isoja. Vaikka sänkyyn tuodulla tarjottimella olisi vain sokerikorppu ja kuppi kahvia, tekee se aamusta ainutlaatuisen. Vielä jos aamupalan rinnalla muksut esittelevät omia päiväkodeissa ja kouluissa tehtyjä lahja- ja korttiluomuksia, ei äiti voi enempää toivoa. Kovin pienellä saa perheen emon onnelliseksi. Ajattelin silti tehdä pienen ehdotuksen isille ja lapsille. Ehdotuksen sellaisesta aamiaisesta, jonka isä ja lapset voisivat yhdessä valmistaa. Kunhan ainakin yhdellä tekijöistä on veitsen ja lieden hallinta hanskassa. Muut voivat toimia enemmän ja vähemmän apulaisina, neuvonantajina tai ihan vaan maistelijoina.

Peruselementit tarjottimelle

Rehellinen voileipä kuuluu aamiastarjottimelle. Leivälle esim. Oivariinia, kinkkua, juustoa ja kasviksia. Tylppäteräisellä voiveitsellä pienempikin lapsi onnistuu leivän voitelussa. Jos leivän paahtaa, on sulavan voin levittäminen vieläkin helpompaa. Haasteena taitaa olla enemmänkin saada leipä lämpimänä sänkyyn. Valmiita juustoviipaleita käyttämällä ei juustohöylällä pääse sattumaan vahinkoja.. 

Jogurtin lapset voivat höystää myslillä, banaanilla tai marjoilla. Jogurtin voi kaataa laakeaan annoskulhoon, jotta myslin ripottelu olisi helpompaa. Banaanin paloittelu onnistuu suoraan banaanista lusikoimalla, joten haavoja ei pääse syntymään pienimmillekääm tekijöille. Vaihtoehtoisesti jääkaappiin kannattaa varata jokin premium jogurtti, kuten kerrosjogurtti tai lohkeava jogurtti.
 

Erikoiskahvilla luksusta

Tuore kahvi maistuu useimmille äideistä, varsinkin sänkyyn toimitettuna. Ekstranautinnollista olisi hörppiä juhlapäivänä vaikka lattea  pitkästä lasista. Jos latte ei kokkaustohinassa innosta, niin erikoiskahvin voi luoda myös helpommalla. Laita kahvikupin pohjalle teelusikallinen makusiirappia tai lisää kahvinporojen joukkoon vähän inkivääriä, kanelia tai pomeranssinkuorta.

Mokkapalat tai oikotie onneen

Kääretortut ovat peruskoululaisten oppimäärän listoilla, joten jos perheessäsi on aamuvirkkua porukkaa, voivat kouluikäiset lapset pyöräyttää vaikka tortun. Esimerkiksi mansikkakääretortussa täyte syntyy nopeasti käyttämällä pelkästään Valio maustettua rahkaa makea mansikka. Toinen koululaisten bravuuri on mokkapalat. Monet lapsista saattavat osata sen valmistuksen jo ulkomuistista. Kolmas vaihtoehto voisi olla vaikka Helppo marenkikakku. Syntyy nopeasti eikä todellakaan tarvitse vetäytymistä tai leivonnaisen kosteuden tasaantumista. Mitä pikemmin sen tarjoaa, sen parempi!

Jos perheenäiti jonkin noista makeista kruunuista saisi, niin olisi hän aikamoinen kuningatar. Mutta aamiaisen kruunuksi sopisi keksileivonnainen: Ota valmis pipari, vaikka suklaa-kaurakeksi. Laita päälle nokare maustettua rahkaa tai vaahdotettua suklaakermaa. Ripottele pinnalle suklaamakeisia, strösseleitä tai murustettua piparia. Tässä pikkusormet onnistuvat varmasti alusta loppuun.

Hemmottelethan äitiä, joko oikotiellä onneen tai vähän enemmän väkertämällä. Usein sanotaan, että ajatushan se on kaunein. Äitienpäivänä annettakoon äidille se kaunis ajatus, mutta myös aamiaistarjotin sänkyyn.

Mukavaa äitienpäivää äideille, isille ja lapsille!
 

 

Avaa/sulje Kommentit ()

Kommentit ()

Kirjoita oma kommenttisi

Kiitos!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

Sinun kommenttisi

Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

Miltä maistui?

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi