Ujo kerma

Valion ruokablogi

Hauska popcornjuustokakku vappuun

Vappuna heitetään jäykistelyt nurkkaan, otetaan rennosti ja pidetään hauskaa. Tällä fiiliksellä syntyi myös kevään vappukakku, jossa rento ja letkeä kädenjälki näkyy, tuntuu ja maistuu. Karamellipopcornien reunustama vadelmainen juustokakku on omiaan iloiseen juhlapöytään.

Koukuttavat karamellipopcornit

karamellisoidut popcornitPopcornit, jotka ovat lähes ”must” kaikissa kotikekkereissä, haluavat pomppia mukaan kevään iloisimman juhlan eli vapun kakkuun. Siksipä ne kuorrutetaan karamellikastikkeella, joka tekee poppareista koukuttavan herkullisia namupaloja. Kakkuun sopivan kinuskimaisen maun lisäksi, karamellikastike mahdollistaa tahmeudellaan popcornien muotoiltavuuden kakun pohjaksi ja reunoiksi. Lämmin karamellikastike sitoo popcornit toisiinsa ennen kovettumistaan ja siten niillä pystyy kehystämään koko kakkuvuoan. Ohjeesta valmistuu reilusti enemmän karamellipopcorneja kuin mitä itse kakkupohjaan tarvitaan, mutta sillä on tarkoituksensa: popparit ovat niiiiiiiiin koukuttavan hyviä, että niitä on pakko valmistaa kakun kanssa tarjolle runsaammin. Siksi ylimääräiset popparit levitetään irtonaisesti leivinpaperille ja niiden annetaan kuivahtaa. Jos ne eivät "katoa" salaperäisesti ennen kakun tarjoilua, niistä voi tehdä popcornkeon kakun keskelle tai tarjota ne erikseen.

Pehmeä vadelmajuustokakku

Kakun popcornkehyksiin upotetaan vadelmainen juustokakkumassa, koska kinuskin ja vadelman yhdistelmä = takuuvarma onnistuminen! Vadelmajuustokakun pehmeä rakenne ja marjainen raikkaus ovat hyvä vastapaino rouskuville popcorneille ja makealle karamellille. Sopiva vadelmaisuus syntyy helposti käyttämällä vadelmatuorejuustoa yhdessä vadelmien kanssa. Vadelmat voivat olla joko tuoreita tai pakastettuja, kunhan ne ovat kotimaisia ja siten turvallisia käyttää ilman kuumennusta.

Ota rennosti, leivo kakku ja nauti hauskasta vapusta!

Popcornjuustokakku

Popcornjuustokakku

TTTTT
b
2
Kananmunaton
Gluteeniton
Vähälaktoosinen
Vaikeusaste: keskitaso
o
4h 40min

Valmistusaineet

Karamellipopcornit
n. 2 l popcornia , kevyesti suolattuja
1 ½ dl Valio kuohukermaa
2  dl sokeria
25  g Valio voita
Täyte
liivatelehteä
2  rasiaa  (à 200 g) Valio Viola® vadelma tuorejuustoa
½ dl sokeria
1  rkl vaniljasokeria
1  prk  (3,3 dl) Valio kuohukermaa
200  g kotimaisia vadelmia , tuoreita tai pakaste
1 ½ rkl vettä

Valmistusohje

Karamellipopcornit
  • Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin (n. Ø 23 - 26 cm). Kaada popcornit isoon kulhoon.

  • Huom. noudata karamellikastikkeen teossa erityistä varovaisuutta, sillä sokerisula on todella kuumaa.

  • Esilämmitä karamellikastikkeen kermaa mikrossa. Mittaa sokeri teräskattilaan. Sulata sokeri koko ajan kierrevispilällä sekoittaen, kunnes sokeri on juoksevaa ja väri on paahtunut kullanruskeaksi. Älä kuumenna liikaa.

  • Siirrä kattila sivuun. Kaada esilämmitetty kerma sokerisulaan samalla voimakkaasti sekoittaen. Nosta kattila takaisin liedelle ja sekoita sitä jatkuvasti kinuskin samalla kiehuessa kuohuten, kunnes seos on tasaista. Lisää myös voi. Jos sokeria kiinnittyy vispilään, irrota se esim. haarukalla seokseen takaisin. Seos on valmista, kun se on kastikemaista, se kiinteytyy jäähtyessään.

  • Kaada kuuma karamellikastike popcornien joukkoon. Sekoita esim. kahdella lusikalla nostellen , jotta kastike tarttuu popcornien pintaan.

  • Muotoile karamellipopcornit lämpiminä ilmavasti vuoan pohjalle ja reunoille (älä painele voimallisesti). Reunoista ei kannata tehdä yhtä popocornkerrosta paksumpaa, jotta kakkua on helppo leikata. Pohja voi olla paksumpi. Nosta jääkaappiin jähmettymään.

  • Levitä loput popcornit irtonaisesti leivinpaperille ja anna kuivahtaa huoneenlämmössä, kunnes on koristelun ja tarjoilun aika.

Täyte
  • Laita liivatteet kylmään veteen.

  • Sekoita tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri isossa kulhossa. Vaahdota kerma.

  • Kuumenna vesi kiehuvan kuumaksi esim. kahvikupissa mikrossa. Sulata joukkoon valutetut liivatteet.

  • Valuta liivateseos tuorejuustoseokseen joukkoon ohuena nauhana samalla esim. sähkövatkaimella sekoittaen. Nostele joukkoon kermavaahto ja vadelmat (isot voi puolittaa).

  • Kaada täyte popcornpohjan päälle. Tasoita tai jätä keskeltä kumpuavaksi. Hyydytä väh. 4 h jääkaapissa.

  • Irrota kakku lastalla tai veitsellä irtopohjavuoan reunoista. Koristele kakku esim. kinuskipopcorneilla ja vadelmilla ja jätä poprcorneja myös erikseen juhlavieraille napsittaviksi.

  • Tarjoa syntymäpäiväkakkuna, lastenjuhlissa tai vappuherkkuna.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >

Ps. Popcornit ovat käsissäni menneet kakkuun ennenkin, suklaisessa muodossa. Ai miten niin tykkään popcorneista 😊 ?

Avaa/sulje Kommentit ()

Kommentit ()

Kirjoita oma kommenttisi

Kiitos!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

Sinun kommenttisi

Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

Miltä maistui?

Energiatarpeesi