Ujo kerma

Valion ruokablogi

Hehkuvan oranssi kurpitsa flatbread

Nyt on huippuaika löytää kurpitsoja kaupoista – kiitos satokauden lisäksi halloweenin ja kurpitsalyhtyjen.  Kurpitsa-aika antoi kimmokkeen kurpitsa flatbread -ruokaohjeen valmistamiseen. Saatiin aikaiseksi maistuva kasvisruoka, joka houkuttelee ruokailijan kuin ruokailijankin paikalle.

Kurpitsakastike on monikäyttöinen

Flatbreadit ovat hiivataikinasta valmistettuja litteitä, päällystettyjä leipäsiä eli vähän kuin pikkupitsoja. Nimensä mukaan nämä kurpitsa flatbreadit päällystetään mehevällä ja kauniin värisellä kurpitsakastikkeella, joka valmistetaan voimakkaan oranssin värisestä myskikurpitsasta. Täytteen makeahko maku kaipaa vastapainoksi vähän suolaa ja hapokkuutta. Sitä saadaan pinnalle ripoteltavista oliiveista, aurinkokuivatuista tomaateista ja juustoraasteesta.

Myönnettävä on, että en voinut välttyä maistelemasta kurpitsakastiketta useampaan otteeseen! Se sopii todistettavan hyvin syötäväksi vaikka sellaisenaan, mutta lisäämällä vähän nestettä, se muuntuu täyteläiseksi kurpitsakeitoksi. Keitettyn pastan kanssa siitä syntyy taas maukas kasvisruokailijan kurpitsapasta. Kannattaa siis tehdä kurpitsakastiketta saman tien tuplasatsi!

Flatbreadit täyttävät helposti lounasruokailijan vatsan, mutta ne maistuvat erityisesti illanistujaisten tarjottavina. Jos niin hassusti käy, että kaikki ei mene kerralla, laita flatbreadit yksittäispakattuina pakkaseen ja lämmitä nälän yllättäessä.

Kurpitsa flatbread

Kurpitsa flatbread

TTTTy
b
2
h
5
Kananmunaton
Vähälaktoosinen
Kasvis (lakto-ovo)
Vaikeusaste: keskitaso
o
1h 12min

Valmistusaineet

Pohja
25  g hiivaa
2  dl vettä
1/2 dl dl Valio Oivariini® juoksevaa
½  tl suolaa
5  dl vehnäjauhoja
Kastike
1  rkl Valio Oivariini® juoksevaa
valkosipulin kynsi
n. 800 g myskikurpitsaa
5  dl kasvislientä
½  tl suolaa
mustapippuria myllystä
½  dl Valio crème fraîchea
Pinnalle
1  dl mustia oliiviviipaleita
12  kpl aurinkokuivattua tomaattia
1 - 2 vartta tuoretta rosmariinia
1  pussi  (150 g) Mozzarella raastetta

Valmistusohje

Pohja
  • Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.

  • Sekoita joukkoon Oivariini ja kuivat aineet. Vaivaa taikina kimmoisaksi.

  • Anna taikinan kohota hyvin liinan alla. Tee sillä välin kastike.

Kastike
  • Sulata kattilassa Oivariini. Kuullota siinä viipaloitu valkosipulin kynsi.

  • Kuori ja paloittele kurpitsa isohkoiksi lohkoiksi. Poista siemenet. Lisää lohkot kattilaan ja sekoita.

  • Lisää kasvisliemi. Keitä miedolla lämmöllä n. 25 min tai kunnes kurpitsapalat ovat kypsiä.

  • Valuta lohkot. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kastikkeeseen suola, pippuri ja crème fraîche. Sekoita.

Kokoaminen
  • Jaa taikina kahdeksaan osaan. Taputtele ne n. 1 cm paksuisiksi pohjiksi leivinpaperin päälle jauhotetuin käsin.

  • Levitä pohjille kurpitsakastike. Asettele valutetut oliiviviipaleet sekä valutetut ja suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit kastikkeen päälle. Ripottele pinnalle rosmariinin lehtiä sekä juustoraaste.

  • Paista flatbreadit uunin alaosassa 225 asteessa n. 10 - 12 min.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >

Avaa/sulje Kommentit ()

Kommentit ()

Kirjoita oma kommenttisi

Kiitos!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

Sinun kommenttisi

Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

Miltä maistui?

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi