Ujo kerma

Valion ruokablogi

Hunajanauris, uusi kesätuttavuus

Viikonloppureissulla kaipasin kahvipaussia. Kesän ollessa kauneimmillaan, kotoisan näköinen kyltti ”Kesäkahvila” Läyliäisissä koukutti kääntämään suunnan Mikkolan pihapiiriin.  Tunnelma oli heti kotoisa, lapset juoksivat pihalla, minua tervehdittiin kuin vanhaa tuttua ja koira halusi heti hieman hellyyttä. Kesäkahvila paljastui myös kesäsadon suoramyyntipaikaksi. Leppoisan kahvihetken makoisin anti oli uusi tuttavuus, hunajanauris.

Värikäs kesäsato

Perinteisen ja oikein maukkaan rahkapullan jälkeen oli voimia tutustua kauden satoon. Oli porkkanoita, punajuuria, yrttejä, perunoita, kyssäkaalia… Ensiluokkaiset kasvikset olivat kuin taideteoksia pöydällä.  Mutta mikä on tuo vieraan näköinen kasvis? Kysyvä ei tieltä eksy: hunajanauris.

Sen kerrottiin maistuvan sukulaistaan naurista hieman makeammalle. Siitä kai nimikin juurekselle. Mukana oli kauniit, vihreät naatit, mutta suomalaiset eivät niitä juurikaan hyödynnä ja siksi ne napsautetaan pois. Itselleni se oli helpotus, sillä moottoripyörän sivulaukut pullottivat jo pinkeinä, mutta juurimukulat saisin vielä jotenkin mahtumaan. Kuulin, että aasialaiset asiakkaat ovat säilöneet lehtiä suolaliemeen. Yllätyksekseni luin, että nauriin suurkuluttajamaa onkin Japani! Nyt sain vinkiksi nauttia juuresta  tuoreeltaan; sellaisenaan naposteltavana, salaatteihin, dippikasviksiksi.

Hunajanauriista ruoaksi

Maku muistutti retiisin, nauriin ja lantun yhdistelmää.  Reissuterveisenä syntyi maukas salaatti. Itselleni viimeisetelin salaatin ravuilla ja miehelleni lihalla.

Hunajanauris-perunasalaatti kahdelle

5 keitettyä perunaa, viipaloituna
1 pieni sipuli, hienonnettuna
1 hunajanauris
3-4 lehtisalaatin lehteä
½ dl Valio smetanaa
ravunpyrstöjä suolaliemessä tai suolalihaviipaleita

Salaattikastike
oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, hunajaa / ruokosokerisiirappia, suolaa, pippuria

Koristeluun
ruohosipulia ja ruohosipulin kukkia

Sekoita perunat, sipuli, kuorimaveitsellä lastuiksi höylätty hunajanauris ja salaatinkastike kulhossa. Nosta peruna-naurissalaatti salaattipedille. Lusikoi päälle smetanaa. Lisää valutetut ravut tai suolaliha. Koristele ruohosipulilla.


Nautitaan kesän mauista!

Avaa/sulje Kommentit ()

Kommentit ()

Kirjoita oma kommenttisi

Kiitos!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

Sinun kommenttisi

Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

Miltä maistui?

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi