Ujo kerma

Valion ruokablogi

Sienet piilosella piirakassa

Suppilovahverot, mustatorvisienet tai vaikka pakastimesta kaivetut kantarellit täyttävät savujuustoisen piirakan. Tällä kertaa piirakka saa letkeän rennon muodon. Tutustu blogiin ja kurkkaa kuinka hauskasti syysherkku muotoutuu suoraan uunipelille.

Suolainen piirakka syntyy rennosti ilman vuokaa, kun taikinareuna taitellaan piirakan kanneksi. Usein kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Katso, miten yksinkertaista tämän piirakan teko on. Rento tekemisen meininki on kerrassaan sallittua, sillä juuri tekijän käden jälki tekee piirakasta niin herkullisen näköisen.

Piirakkaan on sienien lisäksi piilotettu savun makua, joka sopii loistavasti syyssadon antimiin. Polar Leppäsavu juustoa raastetaan sekä taikinaan että täytteeseen tuomaan savuisen maun lisäksi mehevyyttä. Lisämausteen antavat tuoreet yrtit, esim. timjami tai lehtipersilja. Jos tuoreet yrtit uupuvat, lisää ripaus kuivattuja yrttejä. Sienten kanssa maistuvat myös meirami ja kirveli.

1. Kauli taikina leivinpaperin päällä soikioksi. Leikkaa sivuille nauhat.

2. Levitä keskelle sienitäyte.

3. Taittele nauhat keskelle. (ks. videovinkki)

4. Voitele kananmunalla ja kypsennä uunissa.

5. Nauti!

Vinkki – Katso kuinka Anna Koekeittiöltä taittelee piirakan.

  Puolukkapolku

Puolukkapolku

TTTTt
b
1
h
46
Vaikeusaste: keskitaso
o
45min

Valmistusaineet

Pohja:
2 kananmunaa
1,5 dl ruokokidesokeria
0,5 dl Valio kermaa
75 g sulatettua Valion voita
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
Täyte:
2 dl Valio kuohukermaa
1 pss vaniljakastikeaineksia+2dl Valio maitoa
0,5-1 dl fariinisokeria
3 rkl tomusokeria
n. 200 g paseerattua puolukkaa
3 liivatelehteä
Päällys:
Sipaisu vadelma- tms. hilloa
n. 200g puolukoita murskattuna
Hyytelösokeria

Valmistusohje

Valmistus:
  • 1. Sekoita kulhossa munat ja sokeri. Lisää kerma ja voisula sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.

  • 2. Kaada taikina n.20 x 25cm vuokaan, paista 200 °C /10-15min. Anna jäähtyä ja halkaise pohja.

Täytteen valmistus:
  • 1. Paseeraa eli painele sulat puolukat siivilän läpi toiseen kulhoon niin tarkoin, että jäljelle jää vain vähän puolukan kuivaa kuorta.

  • 2. Valmista vaniljakastike sekoittamalla jauhe ( Ekströms ) 2dl:aan kylmää maitoa, seisota hetki.

  • 3. Laita liivatelehdet likoamaan viideksi minuutiksi.

  • 4. Vaahdota kerma, mausta fariinisokerilla ja tomusokerilla. Lisää vaniljakastike ja paseerattu puolukka, sekoita tasaiseksi.

  • 5. Purista liivatelehdet ja liota tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada tämä ohuena nauhana täytteen joukkoon. Anna jähmettyä hetki. Pohjia voi kostuttaa hieman vedellä. n.0,5dl/pohja riittänee.

  • 6. Lusikoi täytettä pikkuhiljaa pohjan päälle, tasoittele reunoiltakin välillä. Levitä kaikki täyte rauhassa pohjalle. Jos hosut, voi täyte valua reunojen yli työpöydälle. Nosta lopuksi toinen halkaistu pohja päälle ja kostuta tarvittaessa.

  • 7. Sipaise vadelmahillolla kauttaaltaan "kanteen", ettei puolukkamurska imeydy siihen.

  • 8. Murskaa puolukat niin, että osa puolukoista jää kokonaisiksi. Mausta sokerilla jos et pidä puolukoiden ihanasta kirpeydestä sellaisenaan. Levitä murska kannelle joka puolelle.

  • 9. Valmista hyytelösokeri pakkauksen ohjeen mukaan, puolikas annos riittää ja jää ylikin. Lusikoi varoen, pikkuhiljaa, hyytelöä puolukkamurskan päälle ja nosta nyt täytetty ja koristeltu leivospohja kylmään.

  • 10. Paloittele täysin hyytynyt leivos 8-10 palaan, nosta tarjolle ja herkuttele.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >
Sieni-pekonipiirakka

Sieni-pekonipiirakka

TTTTy
b
5
h
38
Vähälaktoosinen
Vaikeusaste: keskitaso
o
55min

Valmistusaineet

Pohja
100  g Valio voita
2  dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1  dl  (50 g) Valio Polar® Leppäsavu juustoa raastettuna
muna
Täyte
250  g herkkusieniä
1  pak  (170 g) pekonia
sipuli
1  prk  (150 g) Valio crème fraîchea
2  rkl timjamia tai lehtipersiljaa hienonnettuna
2  dl  (100 g) Valio Polar® Leppäsavu juustoa raastettuna
¼  tl suolaa
mustapippuria myllystä
Voiteluun
munaa

Valmistusohje

  • Nypi kylmä voi ja vehnäjauhot tasaiseksi murumaiseksi seokseksi. Lisää suola ja hienoksi raastettu juusto. Sekoita.

  • Lisää lopuksi muna ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.

  • Viipaloi sienet ja pekoni. Kuori ja hienonna sipuli. Laita kaikki kylmään pannuun ja kuumenna. Pekonin rasvaa sulaa pikkuhiljaa pannuun ja pekonista tulee rapeaa. Sekoittele välillä. Lisää lopuksi crème fraîche, timjami ja juustoraaste. Nosta pannu sivuun.

  • Kauli taikina leivinpaperin päällä n. 30 cm pitkäksi soikioksi. Leikkaa soikion kummallekin sivulle nauhat koko matkalle 1,5 cm:n etäisyydelle toisistaan. Jätä taikinan keskusta ehjäksi.

  • Levitä täyte taikinan keskiosaan. Taittele nauhat vuoron perään kummaltakin reunalta täytteen päälle. Voitele munalla.

  • Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 25 min.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >

Avaa/sulje Kommentit ()

Kommentit ()

Kirjoita oma kommenttisi

Kiitos!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

Sinun kommenttisi

Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

Miltä maistui?

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi