Ujo kerma

Valion ruokablogi

Smoothie on välipalojen fast foodia

Amerikasta peräisin oleva smoothie on soseutettu juoma, jonka sakeuden tuovat hedelmät ja marjat. Oma ensikosketukseni smoothien esiasteeseen tapahtui tietämättäni jo -70 luvulla. Kotona juotiin banaanimaitoa, jossa ylikypsä banaani ja maito soseutettiin sauvasekoittimella. Mukaan pistettiin usein myös kananmuna. Herkullinen juoma oli hetkessä valmis. Sama resepti toimii yhä, sillä banaani ja maitotuote ovat yhdessä kelpo kulmakivi smoothielle.

Maitopohjaiset smoothiet ovat oivia välipaloja, sillä hedelmät ja/tai marjat tuovat vitamiineja ja maidon hyvä vahvistaa luustoa ja lihaksia. Smoothiet ovatkin varsin ensiluokkainen välipala niin kuntoilijoille kuin muille hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Pikkuväkikin innostuu smootheista, etenkin kun ne saa nauttia paksulla pillillä. Nehän ovat kuin herkkusuiden suosimia pirtelöitä. Smoothiet on nuorison myös itse helppo valmistaa, kunhan blenderin tai sauvasekoittimen turvallinen käyttö sujuu. 

Banaani on siis hyväksi todettu ainesosa smoothiessa. Se tuo rakennetta ja makeutta juomaan, eikä dominoi muuta makumaailmaa liikaa. Banaani sopii hyvin jogurttiin, piimään, maitoon tai rahkaan sekoitettuna. Lisäksi banaanin lempeä maku maistuu lähes kaikille. Siksi sitä on käytetty myös näissä smootheissa.

Mustaherukkasmoothie

Mustaherukkasmoothie

TTTTt
b
4
h
878
Kevyempi
Kasvis (lakto-ovo)
Gluteeniton
Vaikeusaste: helppo
o
5min

Valmistusaineet

1  prk  (200 g) Valio maustettua rahkaa vanilja
4  dl Valio maitoa
1 ½  dl mustaherukoita
½  dl vadelmia
1   (200 g) banaani
(  1  rkl sokeria )

Valmistusohje

  • Vatkaa kaikki aineet monitoimikoneella tai sauvasekoittimella paksuksi, kuohkeaksi juomaksi. Lisää tarvittaessa sokeria.

  • Tarjoa korkeista laseista.

VINKKI
  • * Jos käytät pakastemarjoja, hienonna ne ensin puolijäisinä ennen muiden ainesten lisäämistä.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >
Mustikka-banaanismoothie

Mustikka-banaanismoothie

TTTTy
b
8
h
155
Vaikeusaste: helppo
o
10min

Valmistusaineet

2  dl Valio Bulgarian jogurttia
4  dl Valio maitoa
n. 4 dl (200 g) pakastemustikoita
kypsää banaania
n. 1/2 dl sokeria tai juoksevaa hunajaa

Valmistusohje

  • Vatkaa ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella tasaiseksi, kuohkeaksi juomaksi

  • Tarjoa välittömästi jälkiruoaksi tai välipalaksi.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >

Mehua ja maitotuotteita voi myös yhdistää smoothiessa tai tuoda lisää makua käyttämällä maustettuja mehumaitoja. Marjakauden päätyttyä kokeile vaikka smoothieta, jossa maistuu etelän eksotiikka eli mango ja kookos.

Avaa/sulje Kommentit ()

Kommentit ()

Kirjoita oma kommenttisi

Kiitos!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

Sinun kommenttisi

Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

Miltä maistui?

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi