Ujo kerma

Valion ruokablogi

Talvijuoksijan ruokavinkkejä

Monelle lenkkeilijälle juoksut päättyy lumen sataessa maahan. Talvista ulkoliikuntaa ei kuitenkaan tarvitse unohtaa, sillä nastalenkkareilla lenkkeily onnistuu liukkaillakin keleillä. Juoksukengissä tapittavien piikkien avulla talviliikkuja pääsee jo pitkälle, mutta millä eväin? Tässä omat – vähän hassutkin -  löytöni juoksijan ruokakoriin.

Vatsaa ajatellen

Kaikki enemmän tai vähemmän juoksuaskelia ottaneet tietävät, että monesti jaksamista enemmän haasteita aiheuttaa vatsa. Lenkille lähdettäessä ei voi startata liian kylläisenä eikä nälkäisenä. Usein kuuleekin juoksua harrastavien kertovan mitä ihmeellisimmistä ruokavaliococktaileista, jotta vatsa ei kiukuttelisi matkan varrella. Se on perusedellytys onnistuneelle harjoitteelle.

Vauvanruoalla startti

Kuljen työmatkani silloin tällöin juoksujaloin. Ilman aamupalaa en lenkkiin kykene ja kuitenkin heti aamupalan jälkeen pitäisi päästä lähtemään. Se on haaste - vatsalle. Kaikki ei sovi kaikille, mutta olen löytänyt aamiaisen, joka toimii. Vauvanruoka ei todellakaan kuulu enää perheemme ruokavalioon, mutta työpaikan kautta Onni puurot tulivat tutuiksi ja samalla löysin itselleni simppelin ja maukkaan aamiaisen. Vannon ja vakuutan, että näillä tämä kone käynnistyy ja lenkki sujuu hölskytyksestä huolimatta. Kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti.
 

- Valio Onni puuroa, esim. vadelma-mustikkapuuro tai puolukkapuuroa 
- maustamatonta jogurttia, esim. Valio A+ jogurttia (rasvaton)
- vadelmaista mehukeittoa – useimmiten Valio Gefilus vadelma-karpalokeittoa tai Valio vadelmakeittoa
- muromysliä pinnalle

Kahvikuppia tarvitaan

Talvisin lenkin päälle ei kylmä tai huoneenlämpöinen proteiinijuoma houkuttele. Lisäksi aamuisin kehoni huutaa aamukahvia. Siksipä olen yhdistänyt nämä kaksi asiaa: peruskahvin korvaa kuumennettu proteiinijuoma: PROfeel maitokahvi. Tuote, jota pääosin juodaan sellaisenaan tai kylmänä, taipuu loistavasti kuumennettaessa jopa herkuttelijan kahviksi. Viikonloppuisin korvaan välillä päiväkahvini proteiinikaffella. Teen sen isoon lasiin ja nautin lattena. Palatusjuoman kaveriksi nakkaan lisähiilarit vielä leipäsiivusta.


Iloa liikkumiseen ja ennakkoluulottomasti kokeilemaan!

PS. Kannattaa muuten myös lukea artikkeli Heraproteiinin hyvistä ominaisuuksista! 

Avaa/sulje Kommentit ()

Kommentit ()

Kirjoita oma kommenttisi

Kiitos!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

Sinun kommenttisi

Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

Miltä maistui?

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi