Joulukakku

Joulukakku
Tehnyt AnnaValio KoekeittiöValio KoekeittiöstäTehnyt Anna Valio Koekeittiöstä

Joulukakku

Luumuinen joulukakku on ilahduttavan maukas ja raikas täytekakku. Helppo, mutta näyttävä koristelu on syntyy irtokarkkimyynnistä saatavilla suklaamaissipalloilla. Halutessaan suklaapallot voi myös puolittaa, jolloin koristekerroksesta saa ohuemman.

Valmistusaika

Työaika
30 min
uunissa
35 min
jäähdytys
1 h
Yhteensä
2 h 5 min

Vaikeustaso

Leivonnan harrastaja
22 arvostelua

Ainekset12 annosta

12 annosta

Pohja

75 g
3
kananmunaa
1 ½ dl
sokeria
2 dl
vehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
piparkakkumaustetta

Kostutukseen

1 dl
1 tl
vaniljasokeria

Täyte

250 g
2 ½ dl (300 g)
luumumarmeladia
3 dl
½
( sokeria )

Koristeluun

2 ½ dl (300 g)
luumumarmeladia
500 g
suklaamaissipalloja

Ohje

  1. Sulata voi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon vuorotellen voisula ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  2. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2 litran (Ø 22 - 23 cm) kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa n. 35 min.
  3. Kumoa hiukan jäähtynyt kakkupohja ritilä päälle. Anna jäähtyä hyvin.
  4. Leikkaa pohja kolmeen osaan ja kostuta vaniljamaidolla.
  5. Sekoita täytteen ainekset keskenään, kerma vaahdotettuna. Makeuta halutessasi. Levitä täyte kakun väleihin.
  6. Levitä luumumarmeladi kakun pinnalle ja reunoille.
  7. Paina pintaan suklaamaissipalloja.

Reseptin ravintosisältö / 100g

Energia
276 kcal
Proteiini
4 g
Hiilihydraatit
39 g
Rasva
11 g
Tyydyttynyt rasva
6 g
Ravintokuitu
1 g
Suola
0,2 g

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Kysyttävää reseptistä?

Voit lähettää palautetta ja kysymyksiä <a>Valio kuluttajapalvelun</a> kautta.

Etkö löytänyt sopivaa?

Hae parhaat reseptit onnistuvaan kotikokkaukseen kattavasta reseptihausta. Löydä reseptit erilaisiin ruokavalioihin, ajankohtaisiin sesonkeihin, satokauden raaka-aineisiin, ruoanlaittoon ja leivontaan.