Siirry sisältöön
Skagen tortut

Sesonki

Joulutortun monet muodot

Joulutortut ovat hurjan herkullisia – ja ihanan yksinkertaisia. Parhaimmillaan riittää, kun valmiin torttutaikinan sulattaa ja päälle lusikoi haluamansa täytteet. Paistamista vaille valmista!

Joulutortut

Kaiken pohjana taikina

Herkullisten joulutorttujen perusta on pinnalta rapsakan lehtevässä ja sisältä mehevässä voitaikinassa. Tortut voi leipoa joko valmiista pakastetaikinasta tai itse tehdystä torttutaikinasta.

Joulutortut

Millä täytteillä laitetaan?

Joulutorttujen täytteenä käytetään perinteisesti luumuhilloa. Täytteitä kokeillessa kuitenkin vain mielikuvitus on rajana.

Jos hillossa tai marmeladissa on merkintä paistonkestävyydestä, voit lisätä ne torttuun jo ennen uuniin laittamista. Kaikki muut hillot sekä maitopohjaiset täytteet, kuten tuorejuustot, kannattaa lisätä tortun päälle vasta paistamisen jälkeen.

Makeat joulutortut

Makeiden joulutorttujen täytteeksi voi kokeilla perinteisen luumumarmeladin lisäksi myös uudenlaisia yhdistelmiä: kinuski- tai vaniljakreemiä tai vaikkapa omenaa ja pekaanipähkinää. Myös luumumarmeladi yhdessä vaniljakreemin kanssa on kokeilemisen arvoinen yhdistelmä.

Perinteiset joulutortut

Kinuskitortut ja vaniljatortut

Erilaiset joulutortut

Skagen tortut

Suolaiset joulutortut

Suolaiset joulutortut ovat freesi tapa tarjoilla joulutorttuja. Taikina on tuttu ja turvallinen voitaikina, mutta täytteet tekevät säväyksen: miltä kuulostaisi Valio AURA® juuston, persimonin ja ilmakuivatun kinkun yhdistelmä tai lohitäytteinen tähtitorttu? Hurmaava skagen torttu on uskomattoman herkullinen ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Meillä on ainakin jo vesi kielellä.

Skagen tortut


Joulutortut

Joulutorttujen paistaminen

Joulutortut paistetaan uunin keskiosassa 225 asteessa n. 8-15 minuuttia. Joulutorttujen paistoaikaa kannattaa tarkkailla, sillä joulutorttujen koko ja muoto vaikuttavat paistumiseen. Voitele tortut kananmunalla ennen paistamista, niin saat niihin kauniin, kiiltävän pinnan. Jäähtyneet joulutortut voi koristella tomusokerilla.

Gluteenittomat joulutortut

Itse tehdyt joulutortut onnistuvat mainiosti myös gluteenittomina. Gluteeniton joulutorttu ja muutkin joulun leivonnaiset gluteenittomina ovat lämmin ja huomioonottava ele, mikäli seurueessa jollakulla on gluteeniton ruokavalio. Tässä siis gluteeniton torttutaikinaohjeemme, ole hyvä!


Joulutorttujen taitteluvinkit

Joulutorttujen uudet muodot ihastuttavat! Kokeile rohkeasti.

Pulleampi tähtitorttu

  1. Leikkaa torttutaikina neliöiksi
  2. Leikkaa viillot kuten tavallisessä tähtitortussa, mutta leikkaa viilto kulman ja jokaisen sivun keskikohdan väliin.
  3. Taita jokainen terävä kulma tortun sisäosaan.
  4. Tadaa, sait pulleasakaraisen tähtitortun!

Lehtevä kukkajoulutorttu taittelu

  1. Leikkaa joulutorttutaikina neliöiksi.
  2. Leikkaa taikinan kaikkiin kulmiin reunojen suuntaiset viillot noin sormenpään levyisen matkan päähän reunasta. Jätä viiltojen väliin noin sormenpään verran tilaa.
  3. Tartu taikinaan kulmasta ja taita kulma kohti taikinapalan keskustaa.
  4. Paina taikinaa kiinnittääksesi sen.
  5. Etene samalla tavalla joka kulma.
  6. Sinulla on valmis kukkajoulutorttutaittelu!

Joulutorttunyytti taittelu

  1. Leikkaa joulutorttutaikina neliöiksi.
  2. Leikkaa taikinan kulmista taikinan keskustaan osoittavat viillot.
  3. Taittele jokainen taikinan kulma toistensa viereen keskelle taikinaa.
  4. Pidä taittelun aikana taikina taitteistaan ilmavana. Voit lopuksi vielä kohottaa taikinaa sormilla ja painaa taikinan kiinni keskeltä.
  5. Joulutorttunyytti on valmis!
Taikinajämäcrumble

Vinkki!

  • Joulutorttujen viillot syntyvät kätevästi taikinapyörää käyttämällä.
  • Käytä torttujen taittelussa avuksi kananmunaa tai vettä ja kostuta taikinan kohdat, joihin painat sakarat kiinni: näin tortun taittelu ”liimautuu” kiinni.

Jos taikinanreunoja jää leipoessa yli, valmista huippuherkullinen taikinajämäcrumble!

Tip icon

Kysytyimmät kysymykset joulutortuista

Torttukysymyksiä riittää ennen joulua. Valio Koekeittiön asiantuntijat vastaavat yleisimpiin kysymyksiin näin:

Voiko joulutorttujen taikinan tehdä etukäteen ja säilyttää jääkaapissa? Kuinka kauan taikina säilyy?

Taikinan voi tehdä etukäteen jääkaappiin ja se säilyy hyvin peitettynä 2–3 päivää ennen leipomista. Katso joulutorttutaikinan resepti.

Voiko joulutorttujen taikinan tai paistamista vaille valmiit joulutortut pakastaa?

Sekä taikinan että tortut voi pakastaa. Suojaa taikina tai tortut huolellisesti, jotta niihin ei tartu pakkasesta muita makuja. Ota taikina tai tortut sulamaan jääkaappiin hyvissä ajoin ennen paistamista. Taikinan sulamiseen menee noin 1–2 tuntia taikinalevyn paksuudesta riippuen. Tortut sulavat noin tunnissa.


Search