Lämmin linssi-katkarapusalaatti

Reseptiyhteistyö: ruokablogit

Lämmin linssi-katkarapusalaatti

Reseptiyhteistyö: ruokablogit

45 min

Raikasta ja ruokaisaa salaattia tarjoilee http://maistuisvarmaansullekin.blogspot.fi.

Ainekset

3 dl
Beluga-linssejä
2 rkl
Valio voi valkosipuli laktoositon
1 kpl
varhaissipuli
1 kpl
punainen chili
300 g
kirsikkatomaatteja
300 g
pakastekatkarapuja
180 g
Valio Viola salaattijuustokuutio
1 ½ rkl
balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta sirolehtipersiljaa
tuoretta viherminttua

Ohje

  1. Keitä Beluga-linssejä pakkauksen ohjeen mukaan n. 20 minuuttia. Valuta kypsistä linsseistä ylimääräinen neste pois siivilässä. Sekoita linssien joukkoon ruokalusikallinen valkosipulivoita. Siivuta varhaissipuli varsineen renkaiksi. Siivuta chili ohuiksi renkaiksi ja halkaise kirsikkatomaatit. Sulata pannulla ruokalusikallinen valkosipulivoita ja kuullota siinä varhaissipulin valkoinen osa sekä chili. Lisää joukkoon kirsikkatomaatit sekä sulatetut katkaravut. Paista vielä sen aikaa, että kaikki ainekset lämpenevät. Älä kuitenkaan liian kauaa, ettei katkaravut sitkisty. Ota pannu liedeltä ja sekoita joukkoon lämpimät linssit ja salaattijuustokuutiot. Mausta salaatti balsamiviinietikalla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon varhaissipulin siivutetut varret sekä reilusti hienonnettua silolehtipersiljaa ja viherminttua.
Tämä on yhteistyökumppanin tekemä resepti. Valio Koekeittiö ei ole testannut reseptiä, eikä Valio voi siksi taata reseptin toimivuutta.
Reseptiyhteistyö