Liemessä Jennin suolakeksit eli turkkilaiset lavash-leivät

Reseptiyhteistyö: Liemessä-ruokablogi

Liemessä Jennin suolakeksit eli turkkilaiset lavash-leivät

Liemessä Jennin suolakeksit eli turkkilaiset lavash-leivät

Reseptiyhteistyö Liemessä-ruokablogi

Liemessä Jennin suolakeksit eli turkkilaiset lavash-leivät

Rapeat suolakeksit eli turkkilaiset lavash-leivät käyvät meze-tahnojen kanssa tarjoiltaviksi tai sellaisenaan naposteltaviksi. Suolakeksit koristellaan suolalla, erilaisilla siemenillä tai mausteilla.

8 Henkilölle
2 h
00 arvostelua

Ainekset8 n. 8 annosta

3 ½ dl
vehnäjauhoja
½ tl
suolaa
½ tl
kuivahiivaa
1 rkl
hienoa sokeria
1 rkl
oliiviöljyä
1 tl
juoksevaa hunajaa
1 dl
lämmintä vettä

Koristeluun:

siemeniä
paprikajauhetta
sormisuolaa

Ohje

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
  2. Lisää öljy, hunaja ja vettä sen verran, että taikinan voi muotoilla palloksi. Tarvittaessa lisää veden määrää.
  3. Vaivaa taikinaa jauhoitetulla pöydällä 10 minuutin ajan.
  4. Aseta taikina öljyttyyn kulhoon, ja pyörittele sen öljyssä. Laita kulhon päälle kelmu, ja anna taikinan kohota vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi, n. 1,5 tuntia.
  5. Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse osat pöydällä ohuen ohuiksi suorakaiteen muotoisiksi levyiksi.
  6. Ripottele kaulituille levyille koristeeksi esim. erilaisia siemeniä, paprikajauhetta tai sormisuolaa. Paina koristeet levyyn kiinni pyöräyttämällä kaulimella. Nosta levyt leivinpaperilla vuoratulle pellille.
  7. Paista 10-15 minuuttia uunin keskitasolla 180 asteessa.
  8. Anna jäähtyä 10 minuuttia, ja lohko tai leikkaa paloiksi.
Tämä on yhteistyökumppanin tekemä resepti. Valio Koekeittiö ei ole testannut reseptiä, eikä Valio voi siksi taata reseptin toimivuutta.
Reseptiyhteistyö

Etkö löytänyt sopivaa?

Hae parhaat reseptit onnistuvaan kotikokkaukseen kattavasta reseptihausta. Löydä reseptit erilaisiin ruokavalioihin, ajankohtaisiin sesonkeihin, satokauden raaka-aineisiin, ruoanlaittoon ja leivontaan.