Ollin surf & turf

Reseptiyhteistyö: MasterChef Suomi

Ollin surf & turf

Ollin surf & turf

Reseptiyhteistyö MasterChef Suomi

Ollin surf & turf

MasterChef-kauden ensimmäisenä tehtävänä oli valmistaa oman keittokirjan kansiannos. Olli valmisti naudan entrecôtea, kuningasrapua, paahdettua perunaa ja mojo-kastiketta.

1 Henkilölle
2 h
00 arvostelua

Ainekset1 Henkilölle

Pihvi

siivu entrecotea
suolaa

Kastike

1
punainen paprika
1
chili
korppujauhoja
3 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
balsamicoa
1 rkl
ruokosokeria
1 tl
suolaa

Paahdetut perunat

5
pientä perunaa
4
valkosipulinkynttä
5
rosmariinin oksaa
oliiviöljyä
suolahiutaleita

Meriravut

merirapua
½
fenkolia
lime
2 rkl
miriniä
2 rkl
sokeria
3 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
valkosipulinkynsi

Maustevoi

50 g
voita
basilikaa
korianteria
perillaa
½
lime

Ohje

  1. Valmista mojo-kastike. Paahda chili ja paprika mustaksi liekillä. Laita kulhoon kelmun alle ja anna olla 5 min. Poista palaneet kuoret ja laita molemmat blenderiin. Lisää loput aineet ja soseuta. Mausta maun mukaan. Anna maustua kylmässä.
  2. Pese ja leikkaa perunat isoiksi lohkoiksi. Laita uunivuokaan. Lisää valkosipuli, rosmariini, suola ja reilusti oliiviöljyä. Paahda 200 asteisessa uunissa 45 min välillä sekoittaen.
  3. Tee rapumarinadi sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Laita ravut marinoitumaan 30 min. Yritä saada makua myös lihaosaan avaamalla kuorta. Paista ravut 2 min per puoli kuumassa grillissä, nosta leikkuulaudalle ja poista kuoret. Valmista maustevoi sekoittamalla kaikki aineet yhteen. Sivele kuuma rapu maustevoilla.
  4. Paista entrecote 1 min molemmin puolin ja ota hetkeksi lepäämään. Mausta suolalla. Toista käsittely grillissä ja paista 3 min per puoli. Lisää suolaa. Annan vetäytyä 10 min ennen tarjoilua.
  5. Koristele annos tuoreella korianterilla ja perillalla.
Tämä on yhteistyökumppanin tekemä resepti. Valio Koekeittiö ei ole testannut reseptiä, eikä Valio voi siksi taata reseptin toimivuutta.
Reseptiyhteistyö

Etkö löytänyt sopivaa?

Hae parhaat reseptit onnistuvaan kotikokkaukseen kattavasta reseptihausta. Löydä reseptit erilaisiin ruokavalioihin, ajankohtaisiin sesonkeihin, satokauden raaka-aineisiin, ruoanlaittoon ja leivontaan.