Pinaattitäytteiset ahvenpihvit & yrttiperunat

Reseptiyhteistyö: ruokablogit

Pinaattitäytteiset ahvenpihvit & yrttiperunat

Reseptiyhteistyö: ruokablogit

1 h

Terveellistä järvestä! Sitruunaisia ahvenia kokkailee Maistuis varmaan sullekin -ruokabloggaaja http://maistuisvarmaansullekin.blogspot.fi/ .

Ainekset

800 g
nahattomia ahvenfileitä
50 g
Valio voi sitruuna
150 g
tuoretta pinaattia
1 kpl
Sipuli
2 kpl
kananmunaa
2 dl
ruiskorppujauhoja
suolaa
jauhettua valkopippuria

Paistamiseen:

Valio voi sitruuna

Yrttiperunat:

2000 g
varhaisperunoita
50 g
Valio voi valkosipuli
2 dl
tuoretta basilikaa, persiljaa
yrttisuolaa
mustapippuria myllystä

Ohje

  1. Kiehauta tuoretta pinaattia väljässä vedessä muutaman minuutin ajan. Valuta pinaatti hyvin ja hienonna sitten pieneksi silpuksi. Kuori ja hienonna sipuli. Sulata pannulla sitruunavoi ja kuullota hienonnettu sipuli pehmeäksi. Lisää joukkoon pinaatti, paista seosta hetki ja ota pannu liedeltä. Riko lautaselle kananmunat ja vatkaa munien rakenne rikki. Mittaa toiselle lautaselle ruiskorppujauhot ja mausta jauhot oman maun mukaan suolalla ja valkopippurilla. Levitä ahvenfileet esimerkiksi leikkuulaudan päälle ja ripottele niille kevyesti suolaa ja valkopippuria. Jaa pinaattitäyte puolelle fileistä. Laita loput fileet täytettyjen fileiden päälle. Kasta pihvit molemmilta puolilta ensin kananmunassa, sitten korppujauhoseoksessa. Paista ahvenpihvit pannulla sitruunavoissa molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
  2. Yrttiperunat:

  3. Pese varhaisperunat huolellisesti, ja keitä ne sitten kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Perunoiden kypsyttyä kaada keitinvesi pois ja lisää joukkoon valkosipulivoi sekä hienonnetut yrtit. Mausta perunat yrttisuolalla ja mustapippurilla. Ravistele kattilaa varovasti, jotta voi sulaa ja mausteet sekoittuvat joukkoon tasaisesti. Anna makujen tasaantua muutaman minuutin ajan ennen tarjoilua.
Tämä on yhteistyökumppanin tekemä resepti. Valio Koekeittiö ei ole testannut reseptiä, eikä Valio voi siksi taata reseptin toimivuutta.
Reseptiyhteistyö