Vuoden 2019 Luomukokin kalacarpaccio, omenaa ja maitoa

Reseptiyhteistyö: vuoden-luomukokki

Vuoden 2019 Luomukokin kalacarpaccio, omenaa ja maitoa

Reseptiyhteistyö: vuoden-luomukokki

Tuore kala on yksi vuoden 2019 Luomukokki Simo Harrivaaran lempiraaka-aineista sen monikäyttöisyyden vuoksi: "Tässä annoksessa halusin tarjoilla huippulaadukkaan raaka-aineen sitä kunnioittavalla tavalla. Raakamarinointi toimii hienosti vaalealle kalalle, ja annoksen kruunaavat makea omena ja täyteläinen maitoemulsio."

1 h

Ainekset4 n. 4 annosta

Raakamarinoitu siika

2 kpl
siika- tai ahvenfileetä (ruodottomina ja nahattomina)
1 kpl
pieni luomu omena
1 kpl
luomu sitruuna
2 dl
vettä
1 dl
1 dl
2 rkl
luomu oliiviöljyä
1 tl
suolaa
½ nippu
ruohosipulia
mustapippuria

Ohje

  1. Raakamarinoitu siika

  2. Leikkaa siika- tai ahvenfileet ohuiksi siivuiksi. Mausta suolalla ja raasta päälle sitruunan kuorta.
  3. Sekoita piimä, jogurtti, oliiviöljy ja suola kulhossa. Leikkaa sitruuna kahteen osaan ja purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu. Rouhi joukkoon myös mustapippuria ja sekoita huolellisesti.
  4. Purista jäljelle jääneen sitruunan mehu 2 dl:aan vettä. Kuori omena ja poista siemenkota. Leikkaa omena ohuiksi siivuiksi, jonka jälkeen leikkaa siivut tulitikun kokoisiksi paloiksi ja laita ne sitruunalla maustettuun veteen, jotta omenat eivät tummu.
  5. Leikkaa ruohosipuli ohuiksi renkaiksi. Poista omenatikut vedestä ja lisää niiden joukkoon ruohosipuli.
  6. Asettele kalafileet lautaselle ja lisää viereen omenasalaattia.
  7. Maitoemulsio

  8. Mittaa maito astiaan ja sekoita sauvasekoitinta käyttäen öljy ohuena nauhana joukkoon.
  9. Mausta lopuksi suolalla ja sitruunamehulla.
  10. Kastikkeen voit tarjota joko pienestä kannusta tai lisätä sitä suoraan valmiin annoksen päälle.
  11. HUOMIOI TÄMÄ, JOS KÄYTÄT RESEPTISSÄ AHVENTA!

  12. Kotimaan sisävesien petokalat saattavat sisältää leveän heisimadon eli lapamadon toukkia. Tällaisia kaloja ovat esimerkiksi ahven, hauki, made ja kiiski. Leveä heisimato voi tarttua ihmiseen kalan mädin välityksellä. Tartunnan ehkäisemiseksi järvikala, joka on tarkoitettu syötäväksi kuumentamatta, tulee pakastaa. Kalan ja mädin pakastaminen vähintään -20 celsiusasteessa 24 tunnin ajan tai -18 celsiusasteessa 4 vuorokauden ajan tuhoaa toukan. Nykyään leveä heisimato on Suomessa hyvin harvinainen.
Tämä on yhteistyökumppanin tekemä resepti. Valio Koekeittiö ei ole testannut reseptiä, eikä Valio voi siksi taata reseptin toimivuutta.
Reseptiyhteistyö
Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen. Lisätietoja ›