Siirry sisältöön
Keittiössä nyt

Kahdeksan mehevää retroruokaa

Kahdeksan mehevää retroruokaa

Viime vuosikymmenten retroherkut ovat nyt nousussa, ja yhä useampi innostuu kokkaamaan lapsuuden vakioruokia: kaalikääryleitä, ruskeaa kastiketta ja täytettyjä paprikoita. Nämä reseptit ansaitsevat paikkansa myös tämän päivän ruokapöydässä!

Nostalgiset retroruoat vievät maullaan ja tuoksullaan suoraan lämpimiin makumuistoihin: isovanhempien keittiöön, omaan lapsuuteen ja kouluvuosiin. Eikä ihme, sillä monilla retroruoilla on varsin pitkä historia. Esimerkiksi lihapullia, kaalikääryleitä, hernekeittoa ja nakkikastiketta on syöty Suomessa kymmeniä vuosia.

1. Isoäidin lihapullat

Ruotsalaiset ovat yrittäneet omia lihapullat omaksi kansallisruoakseen, mutta niitä on syöty useissa kulttuureissa jo satoja vuosia. Nämä perinteiset lihapullat maustetaan paprikajauheella ja maustepippurilla, ja ne voi paistaa yhtä hyvin uunissa tai pannulla.


Search