Illanistujaisten lämmin tunnelma luodaan erilaisilla juustoilla, täyteläisillä ruoilla ja tummanpuhuvalla punaviinillä.
Perinteisesti ennen jälkiruokaa nautittavien juustojen kokoaminen lautaselle on helppoa: valitse pöytään viisi erilaista juustolajia – mietoja, voimakkaita, pehmeitä ja kovia, tuttuja ja harvinaisempia. Varaa illanistujaisiin tarjolle juustoja yhteensä 150–200 g henkeä kohti. Kahvipöytään sekä jälkiruoaksi riittää 50–75 g henkeä kohti.
Hyvä kokonaisuus syntyy esimerkiksi seuraavista juustoista:
Kokeile juustojen seurana esimerkiksi viikunahilloketta, omenahilloa juustoille tai suklaa-mantelichutneyta.
Kypsytettyjen juustojen maut ja aromit tulevat parhaiten esille, kun juustot ovat lähes huoneenlämpöisiä. Homejuustot sekä muut kypsytetyt juustot tulee ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen tarjoilua, noin 1–2 tuntia aikaisemmin. Tuorejuustot nostetaan juustotarjottimelle vasta juuri ennen tarjoilua. Kaikille juustoille tulisi varata omat veitsensä, jotta juustojen eri aromit eivät sekoitu.
Juustojen kanssa kannattaa kokeilla yllättäviäkin makuyhdistelmiä perinteisten keksien, hillojen ja hedelmien lisäksi. Miltä kuulostaisi marsipaani, tahini tai lakritsi juustojen seurana?