Viisi vinkkiä kotitalousjätteen vähentämiseen

Taas roskis täynnä? Keittiön roskakoriin päätyvä jäte koostuu monesti ruokapakkausten lisäksi syömättä jääneestä ruoasta ja hedelmien sekä vihannesten kuorista. Listasimme vinkkejä kohti zero waste -keittiötä.

Haluatko vähentää keittiöjätteen määrää? Onnistuu! Suunnittelemalla kauppareissuja paremmin ja muuttamalla arkisia tapoja voit helposti vähentää kotitalousjätteen määrää. Hävikitöntä zero waste -elämää voi lähestyä pienin askelin.

1. Hyvin suunniteltu = puoliksi tehty

Suunnitteletko jo viikon ruoat etukäteen? Hyvä kikka saada ennakointi toimimaan on varata kerran viikossa hetki aterioiden suunnittelulle. Samalla voi laatia kauppalistan ja tilata raaka-aineet verkosta tai lähteä kauppareissulle. Valiolta löytyy inspiraatiota kaipaaville valmis ja viikottain vaihtuva ruokalista.

Kun suunnittelet ruoat etukäteen, voit miettiä myös, miten hyödynnät raaka-aineet kokonaan. Jos kastikkeeseen kuluu puolet tomaattimurskapurkista, toisen puolen voi käyttää pizzaan.

Myös leivonnassa ylijäävät keltuaiset tai valkuaiset voi hyödyntää. Jos aiot herkutella esimerkiksi marengilla, ylijäävistä keltuaisista voi tehdä hollandaise- tai bearnaisekastikkeen, ihanan crème brûléen tai kirpeän lemon curd -sitruunatahnan.

2. Huomio kauppareissuihin

Ruokakaupassa tehdyillä valinnoilla on suuri vaikutus siihen, kuinka nopeasti keittiön kierrätysastiat täyttyvät. Kasviksia ja hedelmiä ostaessa on helppo välttää pakkausjätettä: bataatti tai meloni ei tarvitse pussia lainkaan ja monet muut hedelmät ja kasvikset voi punnita omassa kestopussissa, tai käyttää kaupan pusseja useaan kertaan.

Punalaputettuja alennustuotteita ostamalla et vähennä omaa hävikkiäsi, mutta teet edullisen ostoksen ja vältät kaupan hävikkiä. Banaaneja valitessa nappaa koriisi yksittäisiä sinkkubanaaneja tertun sijaan, sillä yksinäiset banaanit jäävät helposti hävikiksi.

Lisäksi kaupassa kannattaa tutkailla, millaisiin pakkauksiin ruoka on pakattu. Suosi tuotteita, jotka on pakattu vain kertaalleen, eikä esimerkiksi sekä muoviin että pahviin. Voit tutustua Valion pakkauksiin tästä.

3. Kasvisten kaikki osat käyttöön

Monet hyvin pestyt ja kotimaiset kasvikset ja hedelmät voi huoletta syödä kuorineen, jolloin hävikkiä syntyy vähemmän. Kokkaa vaikkapa mäiskypottuja, johon perunat käytetään kuorineen. Pestyjen perunoiden kuorista voi puolestaan tehdä herkullisia perunankuorilastuja, joita voi napostella sellaisenaan tai ripotella keiton päälle. Ja tiesitkö, että kukkakaalista voi syödä kukintojen lisäksi lehdet sekä parsakaalista varren?

Vihannesten pestyt kuoret ja kannat voi hyödyntää myös kasvis- tai lihaliemen keittämiseen, ja kalanperkeistä syntyy herkullinen kalaliemi. Oma liemi tekee ruoasta erityisen herkullisen – onhan se tehty rakkaudella ja ajan kanssa.

4. Silmät auki jääkaapilla

Raaka-aineiden pilaantuminen jääkaappiin harmittaa aina. Pidä jääkaappi siistinä ja aseta näkyvälle paikalle nopeiten pilaantuvat ruoka-aineet, niin ne eivät unohdu ja homehdu ennen käyttöä.

Pakastaminen ei tee raaka-aineesta tuoreempaa, mutta sen antaa vähän lisäaikaa. Jos esimerkiksi jääkaapissasi on enemmän juustoa kuin ehdit syödä, sen voi pakastaa raastettuna annoskokoisiin pusseihin. Yrtit voi silputa pieneen rasiaan ja pakastaa, tai upottaa jääpalalokerikossa pieneen määrään öljyä tai vettä.

5. Säilytä ruoka oikein

Jäähdytä ylijäänyt ruoka nopeasti esimerkiksi vesihauteessa ja pakkaa kestorasiaan tai kulhoon, jonka peität lautasella. Suosi ruoan ja eväiden pakkaamisessa kestorasioita tai käytä uudelleen leipäpussit ja hillopurkit.

Tarkista säännöllisesti myös jääkaapin lämpötila, jotta ruoka säilyy siellä parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvä jääkaapin lämpötila on +2 – +6 astetta.

Lisää hävikkivinkkejä ja -reseptejä arkeen löydät täältä!

Näin hävikkiä vältetään Valio Koekeittiössä

Tiesitkö, että Valion reseptit suunnitellaan hävikkiä välttäen? Ettei jääkaappiin jää turhia jämiä, resepteihin pyritään aina käyttämään kokonainen pakkaus, olipa se purkillinen kermaa tai pussillinen juustoraastetta.