Valio juustoviipaleet taipuvat monenlaiseen evääseen

Jo vuodesta 1970 myynnissä olleet Valio Kippari® sulatejuustoviipaleet ovat täyteläisen ja sopivan savuisen makunsa ansiosta valloittanut monien sydämet. Myös lukuisat muut maistuvat Valio juustot löytyvät valmiina viipaleina, halusitpa sitten miedompaa kermajuustoa tai voimakkaampaa emmentalia. Mikään ei ole helpompi välipala, kuin viipale suosikkijuustoa leivän päälle. Juustoviipaleiden monikäyttöisyys ulottuu kuitenkin laajemmalle: niistä saa helppoa ruokaisuutta salaatteihin ja täyteläistä makua vaikkapa hampurilaisiin.

Juustohöylän uupumisesta ei maukkaan juuston mukaan ottaminen ole kiinni.

Poimi oma suosikkibrändisi, löydä ihana uutuus tai vanha rakkaus

Valmiiksi pakattuja juustoviipaleita on saatavissa todella monista Valio juustoista. Uusimpina tulokkaina  valmiissa viipaleissa löytyvät Valio Kippari® Pippurinen sekä täyteläinen Valio Polar®. Olipa oma suosikkisi sitten juuri Valio Oltermanni®, voimakas Valio Mustaleima™ emmental, mieto ja monipuolinen sulatejuusto Valio Aamupala® tai vaikkapa joku juustoklassikoista, Valio Salaneuvos®, Valio Turunmaa®, Valio Finlandia™ tai Valio Luostari® - kaikista näistä on olemassa helposti mukaan otettava viipalevaihtoehto.

Nyt siis hyvä juusto kuuluu ihan jokaiselle mökkimatkalle, eväsretkelle tai mihin tahansa, missä valmiita viipaleita haluatkaan käyttää. Juustohöylän uupumisesta ei maukkaan juuston mukaan ottaminen ole kiinni. Valion juustoviipaleita on helppo ja nopea käyttää. Niissä on helposti avattava ja uudelleensuljettava pakkaus, jossa viipaleet säilyvät hyvin. Viipalevalikoiman eri pakkauskoot ja juustotyypit tarjoavat sopivan vaihtoehdon eri tarpeisiin ja tilanteisiin. Tästä näet koko viipalevalikoiman.

Tutut viipaleet uudessa pakkauksessa – ja entistäkin helpommin!

Valio Oltermanni® viipaleet ovat saaneet uuden, kätevän pakkauksen. Tunnistat valmiiksi viipaloidun juustoherkun vastedes sille sopivasta, pyöreästä pakkauksesta. Ja mikä parasta, uusi pakkaus on todella helppo avata – myös perheen pienimpien. Valio Oltermanni® ja Valio Oltermanni® 17 % – nyt uudet viipalepakkaukset kahdessa pakkauskoossa, 150 g ja 300 g.

 

Kylmän tai lämpimän leivän välissä – ja ihan rehellisesti sellaisenaankin

Erilaiset täytetyt leivät patongeista toasteihin ovat herkkuja, jotka saavat hetkessä maukkaan täytteen valmiista juustoviipaleista. Ei kuitenkaan kannata unohtaa, että juustoviipaleet ovat maukkaita ja terveellisiä välipaloja ihan sellaisenaankin – etenkin hiilihydraattitietoista ruokavaliota noudattaville. Jos kuitenkin haluat nauttia juustosi leivän kera, välipala- ja retkiklassikkoja ovat kylmät leivät. Retkieväinä ne täytetään kotona ja nautitaan piknikillä tai muuten vain luonnon helmassa. Kokeile oman maun mukaan suosikkijuustoa leivän välissä muiden lempitäytteiden kanssa, tai ota mallia Juusto-melonipatongeista, Eväsleivästä tai Välipalavoileivästä. Ei ehkä ihan retkireppuun, mutta vaikkapa kotona isompaan nälkään toimii herkullinen Koekeittiön club sandwich.

Uunin tai voileipägrillin avulla valmistetuissa leipäherkuissa juusto sulaa herkulliseksi täytteeksi muiden valittujen raaka-aineiden kanssa. Paahtoleivästä valmistetut toastit ovat klassisia herkkuja kaikenikäisten makuun.Juustotoast on kestosuosikki, mutta mukavaa vaihtelua saat kokeilemalla välillä vaikkapa Toast-rullia. Hieman kansainvälistä ulottuvuutta keittiöön loihdit helposti muuntamalla lämpimät toastit quesadilloiksi. Meksikolainen pikkuruoka on helppo ja nopea valmistaa. Kokeile Kinkku-rucola quesadilloja tai varioi quesadillojen täyte oman lempijuustosi ja täytteittesi mukaan.

Ulkonäköä ja täyteläisyyttä salaatteihin

Valmiit juustoviipaleet eivät istu yksin leipien väliin, vaan niillä koristelet ja tuot ruokaisuutta myös salaatteihin. Rullaamalla viipaleita koristeiksi salaatin päälle saat ulkonäön lisäksi miellyttävän suolaisen yllätyksen salaatin pinnalle. Miksei juustoviipaleilla voi koristella muitakin suolaisia herkkuja kuten vaikkapa voileipäkakkuja. Tässä muutama käyttövinkki kotikeittiöihin:

Meksikolainen voileipäkakku

Meksikolainen voileipäkakku

TTTTt
b
10
h
705
Vähälaktoosinen
Runsaasti proteiinia
Vaikeusaste: keskitaso
o
11h

Valmistusaineet

15  viipaletta  (isoa) grahampaahtoleipää
Kostutukseen
½  dl Valio kevytmaitoa
Täyte
1  pak  (250 g) kypsiä broilerin sisäfileitä
avokado
1  rkl sitruunamehua
2  rasiaa  (à 200 g) Valio Viola® kevyt paprika-chili tuorejuustoa
1 pieni tlk ananasmurskaa
1  dl persiljaa
Väliin
1  iso paprika
Päälle
1   (200 g) Valio Viola® kevyt paprika-chili tuorejuustoa
punainen paprika
vihreä paprika
Valio Koskenlaskija® cheddar viipaleita
½  prk  (à 215 / 110 g) keltaista, mietoa chiliä, esim. Yellow Chili
tacolastuja
persiljaa

Valmistusohje

  • Aloita voileipäkakun valmistaminen hienontamalla broilerin sisäfileet. Leikkaa avokado hyvin pieniksi kuutioiksi. Pirskota avokadoille sitruunamehua. Lisää tuorejuustoon broileri ja avokadokuutiot, valutettu ananas ja hienonnettu persilja. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi.

  • Tee kahdesta osittain päällekkäin asetetusta leivinpaperista alusta (55 x 45 cm). Kostuta leipäviipaleiden reunat pullasudilla. Aseta kolme leipäviipaletta vierekkäin. Levitä leiville 1/4 täytteestä ja 1/4 paprikakuutioista. Aseta päälle toinen leipäkerros (ei tarvitse kostuttaa) ja jatka täyttämistä ja kokoamista, kunnes voileipäkakku on täytetty.

  • Kostuta pinta. Kiedo voileipäkakku papereiden sisään tiukaksi paketiksi ja laita muovipussiin. Anna vetäytyä yön yli jääkaapissa.

  • Tasoita voileipäkakun reunat tarvittaessa. Levitä tuorejuusto kakun pintaan ja reunoille.

  • Koristele voileipäkakku meksikolaisittan.

VINKKI
  • * Kokoa voileipäkakku viipaleista "tiiliseinäperiaatteella", jotta pystysaumat eivät osu samalle kohdalle. Kakku pysyy tällöin paremmin leikattaessa koossa.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >
Neuvoksen juustoinen alkupala

Neuvoksen juustoinen alkupala

ttttt
b
0
h
758
Kasvis (lakto-ovo)
Gluteeniton
Laktoositon
Vaikeusaste: helppo
o
15min

Valmistusaineet

salaattisekoitusta (esim. rucolaa, viinisuolaheinää, lehtisalaattia)
1  pak  (150 g) Valio Salaneuvos® 17% viipaletta Kokeile myös Avaa/sulje
saksanpähkinöitä
valmista balsamicokastiketta , tummaa tai vaaleaa
mustapippuria myllystä

Valmistusohje

  • Huuhtele salaatinlehdet tarvittaessa ja kuivata. Leikkaa juustoviipaleet kolmioiksi. Asettele salaatinlehdet alkupalalautasille, nosta viipaleet päälle.

  • Ripottele lautaselle pähkinöitä. Valuta päälle balsamicokastiketta. Rouhi pinnalle mustapippuria.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >
Juhlasalaatti

Juhlasalaatti

TTTtt
b
1
h
717
Kevyempi
Kasvis (lakto-ovo)
Gluteeniton
Vaikeusaste: keskitaso
o
35min

Valmistusaineet

3  ruukkua salaatinlehtiä , esim. frisee, tammenlehtisalaatti ja rucola
(pari kourallista) tuoreita yrttejä , esim. basilika, sitruunamelissa, persilja
varsisellerin vartta
pala (500 g) makeaa melonia Kokeile myös Avaa/sulje
200  g Valio Polar® viipaleita Kokeile myös Avaa/sulje
1  dl kurpitsansiemeniä tai siemen-salaattisekoitusta
Sitrus-sinappikastike
2  dl Valio appelsiinitäysmehu perinteistä
¾  dl rypsiöljyä
2  rkl makeaa sinappia
2  rkl sokeria
1 - 2 tippaa tabascoa
AURA kermaviilikastike
1  prk  (200 g) Valio kermaviiliä
1 ½  rkl sitruunamehua
1  rkl sokeria
1  dl  (50 g) Valio AURA® murua
2  rkl persiljaa

Valmistusohje

  • Valitse salaattiin mahdollisimman iso, laakea vati.

  • Pese, linkoa tai kuivaa salaatit ja tuoreet yrtit. Käytä erilaisia yrttejä pieni kourallinen / laji ja sekoita ne revityn salaatin joukkoon.

  • Leikkaa varsiselleri hyvin ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa melonista kuutioita, poista mahdolliset siemenet. Jos käytät mansikoita, leikkaa ne lohkoiksi. Ripottele selleri ja meloni kauniisti salaatin joukkoon.

  • Taita salaatin reunoille juustoviipaleita rullina tai ruusukkeina. Ripota siemensekoitus salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.

  • Sekoita kastikkeiden aineet. Laita ne tarjolle erikseen. Mehukastike voi olla tarjolla pullossa.

  • Tarjoa lisänä täysjyväpatonkia.

Muokkaa resepti sinulle sopivaksi >

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi