Voi miten hyvää

Valio voi on 100 % luonnollista ja lisäaineetonta. Siinä ei ole väri- eikä säilöntäaineita. Hienon makunsa Valio voi saa laadukkaasta raaka-aineesta, puhtaasta suomalaisesta maidosta.

Voin monipuolisuus kunniaan

Osa voin luontaisista aromeista vapautuu ruoanvalmistuksen aikana antaen ruoalle hyvää makua. Osa puolestaan vapautuu vasta suussa tuoden makunautintoon syvyyttä ja ulottuvuutta.

Leivonnassa voilla saa loihdittua mureita, meheviä ja hyvin säilyviä leivonnaisia.

Paistettaessa voi tuo ruokaan kullanruskean, rapean paistopinnan ja hyvän maun.

Sulatettuna voita voi käyttää sellaisenaan ruokien höysteenä, esimerkiksi kasvisten kanssa. Uudet perunat ovat tästä kenties tunnetuin esimerkki.

Voilla luot juhlaa myös tarjoilussa

Juhlavissa kattauksissa voi on monen mielestä ainoa oikea valinta leivän päälle. Leikkaa voi jääkaappikylmänä viipaleiksi tai vaikkapa kolmioiksi ja neliöiksi. Hauska idea on tarjoilla voi espresso- tai munakupeista ja koristella pinta sormisuolahiutaleilla. Ota voi huoneenlämpöön noin 15 minuuttia ennen tarjoilua. Ja muista kattaa pöytään voiveitsi!

Kokeile valmistaa juhlapöytään oma maustevoi. Maustevoit ovat herkullisia pihvin tai kalaleikkeen päälle sulaessaan. Maun voit valita tarjoamiesi ruokalajien mukaan, sillä vaihtoehtoja on monia: Tomaatti-pippuri-maustevoi, Rahka-yrttivoi sekä muut eri tavalla maustetut Maustevoit.
 

Voissa paistamisen ABC

1. Laita nokare voita pannulle ja anna sulaa rauhassa. Voi alkaa pian poreilla ja siitä haihtuu vettä. Malta vielä hetki.

2. Kun voi on vaaleanruskeaa, paista siinä paksuja lihanpaloja, sipulia, sieniä ja munakkaita.

3. Kun voi on ruskistunut, paista siinä hyvin riippunut liha kuten pihvit.

Valion tarina alkoi voista

Voilla on pitkät ja arvokkaat perinteet tuotevalikoimassamme. Valio perustettiin vuonna 1905 korkealaatuista voita tuottavien osuusmeijerien yhteiseksi voinvientiliikkeeksi. Valion satavuotisen historian juuret ovat siten vahvasti Valio voissa. 


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi