Päättäjät, maitotilayrittäjät ja Valio olivat yhtä mieltä Farmari-maatalousnäyttelyssä 15.6. Valion ja maidonhankintaosuuskuntien maitotilayrittäjille järjestämässä Maitojuhlassa kotimaisen maitoketjun vastuullisuudesta. Sekä Osuuskunta Maitosuomen hallituksen puheenjohtaja Esa Kotala, Valion tuotannosta ja logistiikasta vastaava johtaja Mika Koskinen, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki että kansanedustaja Mats Nylund pitivät kotimaista maidontuotantoketjua yhtenä maailman vastuullisimmista.
– 100-vuotiasta Suomea vanhemman Valion historia kertoo yrityksen toiminnan vastuullisuudesta – sekä taloudellisesta että yhteiskunnallisesta vastuusta ja myös eläimistä ja ihmisistä huolehtimisesta. Usean maitotilayrittäjän tilalla on yhtä pitkä historia, osuuskunta Maitosuomen hallituksen puheenjohtaja Esa Kotala muistutti tilaisuuden avanneessa puheenvuorossaan.
Valion tuotanto ja logistiikka vastuualueen johtaja Mika Koskinen kertoi alustuspuheenvuorossaan Valioryhmän vastuullisuuden perusteista.
– Valiolaisen maitoketjun vahvuuksia ovat maailman mittakaavassa huippuluokkaa oleva maidon laatu sekä tilalle asti jäljitettävä maitoketju. Lehmät eivät syö ennaltaehkäisevästi ja turhaan antibiootteja eivätkä myöskään juuri lainkaan soijaa, joka on yksi ilmastonmuutosta merkittävästi kiihdyttävä tekijä muualla maailmassa, Koskinen sanoi.
Kiertotalouden tutkimuskohteista Koskinen nosti esiin Nivalan biolaitoksen, jonka tavoitteena on kerätä lähiseudulta noin 2 000 lehmän lietelanta ja erottaa siitä uusia teknologioita käyttäen typpi-, fosfori- ja bioenergiajakeet edelleen käytettäviksi lannoitteina ja energiana.
Valio on osallisena erilaisissa tutkimuksissa kiertotalouteen sekä energia-, vedenkäyttö- ja logistiikkaratkaisuihin että pakkausteknologiaan liittyen. Yritys toi muun muassa ensimmäisenä markkinoille kasvipohjaisen harjakattopakkauksen, joka on tällä hetkellä käytössä jo kaikissa Valio Luomu™ maidoissa. Myös muiden harjakattopakkausten valmistus siirtyy vähitellen täysin kasvipohjaisiin raaka-aineisiin.
Energiatehokkuustyötä tehdään kaikilla Valion tuotantolaitoksilla. Tunnustuksena pitkäjänteisestä toiminnasta Valio sai tänään kunniamaininnan ansiokkaasta sitoutumisestaan Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen vuosina 2008–2016 Motivan, Energiavirastin ja TEMin juhlaseminaarissa.
– Valion tuotantolaitosten lämpöenergia tuotetaan jo suurimmaksi osin uusiutuvilla polttoaineilla ja tämän vuoden aikana Valio luopuu kokonaan raskaan polttoöljyn käytöstä Suomessa toimivien tuotantolaitostensa lämmöntuotannossa, kun Valion Jyväskylän meijerissä otetaan käyttöön uusi kattilalaitos.
Loppukesästä käyttöönotettava Riihimäen uusi jogurtti- ja välipalatehdas on käynnistyessään yksi maailman moderneimmista, sekä ympäristöystävällisyydessä että tuotantoteknologialtaan. Maailman modernein lämmön talteenottojärjestelmä säästää energiaa arviolta noin 30 prosenttia nykyiseen tehtaaseen verrattuna.
Kuluttajatyö osa vastuullisuutta
Maitojuhlan keskustelupaneelissa pureuduttiin kysymykseen, miten vastuullinen toiminta tulisi tuoda osaksi elinkeinon menestymistä sekä kuluttajatyötä.
Kurikan Jalasjärvellä Koskenojan tilaa emännöivä maitotilayrittäjä Liisa Vuorela (kuvassa ensimmäinen oikealta) peräänkuulutti yrittäjien aktiivisuutta kuluttajatyössä.
– Maitotilayrittäjien on tehtävä työtään näkyvämmäksi. Kuluttajilla tulisi olla enemmän tilaisuuksia vierailla maitotiloilla, koska osalle tilojen toiminta on jo vierasta. Valioryhmän Laitumellelasku-tilaisuudet ovat erinomaisia tapahtumia. Koskenojan tilalla kävi viime vuonna 46 vierailijaryhmää , lehmien asuntomessuilla oli peräti 800 vierailijaa, Liisa Vuorela kertoi.
Kansanedustaja Mats Nylundin (kuvassa toinen vasemmalta) kokemuksen mukaan suomalainen maitoketju on maailman vastuullisin. Suurimpana haasteena hän näkee, miten ketjun edut saadaan entistä paremmin ulosmitattua. Brändit ja tarinat, niitä Nylund toivoo hyödynnettävän. Tilatasolla hyvä resurssitehokkuus on osa vastuullisuutta – mutta tuotannon tehostaminen ja laadun parantaminen on kovaa työtä, hän muistutti.
– Terveellistä, turvallista ruokaa, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kuvassa ensimmäinen vasemmalta) luonnehti kotimaista elintarviketuotantoa.
Jäätteenmäen mielestä suomalainen maitoketju voi menestyä kansainvälisesti erinomaisen tuotekehitystyön ja hyvä jäljitettävyyden avulla. Entistä useampi kiinnittää ravitsemuksessa huomiota myös laatuun ja turvallisuuteen.
– Ja muistetaan toki, että ruoka on osa kulttuuriamme.
Valion tuotanto ja logistiikka toiminnon johtaja Mika Koskinen (kuvassa toinen oikealta) summasi lopuksi jokaisen arvoketjun osan merkitystä elintarvikeketjussa – kaikkien osien on oltava kunnossa eikä yksikään pala saa pettää.
– Pyrkimyksemme on kaikessa toiminnassamme olla avoimia ja läpinäkyviä.