Hyppää sisältöön

7.6.2017

Merkittävä lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle

Valio Oy pääkonttori

Suomalaiset osuustoiminnalliset yritykset, Valio mukaan lukien, osallistuvat Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -tukikampanjaan lahjoittamalla 700 000 euroa yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle.

Yhteislahjoituksen tekijöinä ovat Valio, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO), Pohjois-Karjalan Osuuspankit, Metsäliitto sekä LähiTapiola Itä. Lahjoittajien mukaan Itä-Suomessa kauppatieteellinen koulutus ja vahva yliopisto ovat alueen elinvoiman kannalta erittäin tärkeitä tulevaisuuden menestyksen edistäjiä.

”Valion suurin omistajaosuuskunta on Itä-Suomessa toimiva ItäMaito, ja meillä on tuotantolaitoksia sekä Joensuussa, Lapinlahdella että Suonenjoella, joten näemme alueen elinkeinoelämää hyödyttävän yhteistyön tärkeänä”, perustelee johtaja Rauno Hiltunen Valion lahjoitusta.

Yliopiston kauppatieteiden laitoksen johtaja, professori Matti Turtiainen kiittää yrityksiä lahjoituksesta, joka edistää merkittävästi kauppatieteen koulutuksen ja tutkimuksen rakenteiden vahvistamista Itä-Suomen yliopistossa.

”Idea yhteislahjoitukselle syntyi siitä, että Itä-Suomen yliopistossa on tehty uraauurtavaa osuustoiminnan tutkimus- ja opetustoimintaa. Toiminnassa on huomioitu laajasti osuustoiminnan eri muodot tuottajaosuustoiminnasta aina keskinäisyyteen asti. Vaikka osuustoiminnalliset yritykset työllistävät maailmanlaajuisesti enemmän kuin ylikansalliset yritykset, toiminnan vaikuttavuuteen nähden osuustoiminta on yllättävän vähän tutkittu ja tunnettu yritysmuoto. Olemme tyytyväisenä seuranneet tutkimustoiminnan laajentumista Itä-Suomen yliopistossa”, toteaa yritysten yhteislahjoitusta koordinoinut PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä.

Yritysten tekemä lahjoitussumma jakaantuu seuraavasti: Valio 200 000 €, PKO 200 000 €, Pohjois-Karjalan Osuuspankit 150 000 €, Lähitapiola Itä 100 000 € ja Metsäliitto 50 000 €.

Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -varainkeruukampanja päättyy kesäkuun 2017 lopulla. Valtio on varautunut pääomittamaan yliopiston keräämää pääomaa kolminkertaisella summalla.

Osuustoiminta on juuri nyt hyvässä nosteessa. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä on todennut osuustoiminnan olevan yksi maailman megatrendeistä. Suomi puolestaan on usealla mittarilla mitattuna maailman osuustoiminnallisin maa.
Jäsenpeitossa Suomi on ykkössijalla: 84 prosenttia suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja/tai keskinäisissä vakuutusyhtiöissä. 21 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta tulee osuuskunnista, mikä on eniten maailmassa.

 

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Etsi