Valio on toiminut Suomessa jo 110 vuotta. Suomalaisten maidontuottajien omistama yritys perustettiin vuonna 1905 voinvientiliikkeeksi, jonka tehtävänä oli valvoa voin laatua ja edistää sen vientiä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Ja ovat edelleen.
Valion tarinaan voi tutustua Helsingin Sanomatalon Galleriakäytävällä olevassa valokuvanäyttelyssä 15.1-25.1.2015. Esillä on kuvia ja mainontaa menneiltä vuosilta. Näyttelyssä esitellään myös valiolaisen nobelistin Artturi Ilmari Virtasen elämäntyötä. 2015 on juhlavuosi myös sen osalta, että Virtasen Nobelin saannista tulee kuluneeksi 70 vuotta.
Sanomatalossa voi samalla tutustua Fotofinlandia 2014 -palkinnon voittaneen Perttu Saksan Luomumaidon tekijät –näyttelyyn, jossa on esillä koskettavia ja aitoja muotokuvia luomulehmistä.
Ravitsemusluennot yleisölle
Torstaina 15.1. Valion tuoteasiantuntija Emerentia Hannula (Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM) pitää kaksi yleisöluentoa, joihin on vapaa pääsy. Luennot kestävät noin 30 minuuttia. Paikkana on Sanomatalon Mediatori, osoitteessa Töölönlahdenkatu 2, Helsinki.
-
klo 12.00 alkaa Hyvä ravitsemus lapselle –esitys, jossa käsitellään, miltä lapsen ruokalautanen näyttää ja mitä on hyvä syöminen.
-
klo 14.00 alkaa luento 10 vinkkiä ikääntyvän ruokailuun. Luennolla vastataan kysymyksiin, miten ravitsemus muuttuu ikääntyessä ja saako ikääntynyt riittävästi proteiinia. Luennolla annetaan myös helppoja vinkkejä ravitsemuksen parantamiseen
Tervetuloa mukaan!