Siirry sisältöön
Sokeri

Hyvä, paha sokeri

Hyvä, paha sokeri
Hanna Kautiainen
ETM, ravitsemusasiantuntija

Perhe-elämästä ja mökkeilystä innostuva ruokaharrastaja, joka nyhjää vaikka tyhjästä päivällisen pöytään.

Toiveet sokerin ja muiden makeutusaineiden käytön suhteen vaihtelevat. Se, mikä sopii yhdelle, ei ole hyvä toiselle. Sokeri hyväksytään paremmin osana herkuttelua, mutta peruselintarvikkeissa sokeria halutaan vähentää.

Miksi sokeri on niin hyvää?

Ihmisellä on synnynnäinen taipumus pitää makeasta. Jo äidinmaito on makeaa, ja vauvojen on huomattu pitävän sokerivedestä. Makean nauttiminen tuottaa mielihyvää. Hyvänmakuisen ruoan ja sokerin syöminen voimistaa aivoissa mielihyvää välittävien aineiden, kuten dopamiinin, toimintaa.

Mieltymys makeaan kasvaa, jos makeaa syö nälissään. Sokeri antaa nopeasti energiaa, ja keho saa uutta potkua – makea alkaa tiedostamatta maistua entistä paremmalta. Mieltymys makeaan on pitkälti myös opittua. Monet palkitsevat itsensä herkuilla esimerkiksi työpäivän päätteeksi. Makea toimii myös usein lohdukkeena, kun on surua tai stressiä.

5 vinkkiä makeanhimon hillitsemiseksi:

  1. Syö säännöllisesti ja kulutukseen nähden sopivasti.
  2. Suosi tavallista, terveellistä ruokaa, joka sisältää sopivasti proteiinia ja runsaasti kuituja.
  3. Herkkuja on monenlaisia ja monen kokoisia. Salli itsellesi herkkuja kohtuudella. Jos makeaa nauttii aterian päätteeksi, tulee sitä yleensä syötyä vähemmän.
  4. Kotiin ei kannata ostaa ylimääräisiä herkkuja. Kun niitä ei ole saatavilla, makeanhimoon ei pääse heti vastaamaan.
  5. Löydä mielihyvää muustakin kuin makeasta! Esimerkiksi liikunta vaikuttaa dopamiinin tuotantoon. Lähde siis vaikkapa lenkille, kun herkkuhimo iskee – tai mielellään jo etukäteen.

Opittu makeannälkä heikkenee, kun makeaa syö vähemmän. Anna riittävästi aikaa opetteluun. Ja muista, että sokeristen herkkujen vähentäminen ruokavaliosta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sokeria tai hiilihydraatteja tulisi kokonaan vältellä.

Sokeroimattomia ja makeutusaineettomia vaihtoehtoja myös Valio marja- ja hedelmäkeitoissa

Näiden keittojen makeus tulee yksinomaan tuotteisiin käytetyistä hedelmä- ja marjaraaka-aineista. Ne eivät sisällä lisättyä sokeria tai makeutusaineita.

Search