Olet koulutukseltasi molekyylimikrobiologi. Vastaat liiketoimintapäällikkönä Valion innovatiivisista maitojauheista. Miten tässä näin kävi?
Sanopa se! Aloitin Valiolla 2005 tutkimalla emmentaljuuston kolonmuodostusta. Lähtökohdat olivat siinä mielessä mielenkiintoiset, etten tiennyt juustosta juuri mitään – paitsi että pidän Valio Mustaleima™ juustosta. Siitä se lähti. Matkalle on mahtunut monenlaista tilannetta tutkijana ja tutkimuspäällikkönä. Olen istunut maitoauton kyydissä keräämässä näytteitä ja nähnyt itse valiolaiset tilat. Kokemus teki konkreettiseksi sen, kenelle tätä työtä tehdään. Suomalaisen maaseudun elinvoiman ylläpitäminen toimii varsin tehokkaana liikkeellepanijana aamuisin.
Jossain vaiheessa lähdin tutkijan työni ohella mukaan Valion innovaatio-ohjelmaan, jossa eri tehtävissä toimivat ihmiset osallistuivat annettujen haasteiden ratkaisuun. Todellista boksin ulkopuolelta ajattelua, innostuin ihan valtavasti. Sillä tiellä ollaan edelleen.
Löysit itsestäsi innovoijan ja liiketoimintapäällikön?
Kyllä! Huomasin haluavani liiketoimintojen puolelle ja tungin sinne lopulta puoliväkisin. Alkuun olin jokapaikanhöylänä opettelemassa uutta pelikenttääni. Vuodesta 2015 olen toiminut Valion lisäarvojauheiden parissa. Olen saanut lanseerata ensimmäiset laktoosittomat proteiinijauheet Suomeen.
Kerro vähän tarkemmin lisäarvojauheista!
Lisäarvojauheet ovat esimerkiksi lastenruokajauheita, ravitsemuksellisesti parempia ratkaisuja tuovia jauheita tai maitojauheita, joiden avulla asiakkaanamme olevat elintarvikealan yritykset voivat luoda lisäarvoa oman lopputuotteensa käyttäjälle eli meille kuluttajille. Myymme näitä jauheita ympäri maailmaa muun muassa Aasiassa ja Kiinassa. Valion patentoimat, laktoosittomat Valio Eila® maitojauheet ovat lisäarvojauheistamme huikein innovaatio. On ilo olla laajentamassa näiden jauheiden tuotteistoa kansainvälisesti!
Mitä kaikkea työpäivääsi kuuluu?
Keskityn työssäni lisäarvomaitojauheisiin ja niiden kehittämiseen, konseptointiin, lanseeraukseen ja myynnin tukemiseen. Liiketoimintapäällikkönä toimin eräänlaisena keskuspisteenä tuotekehityksen, materiaalien hankintojen, tuotantojen ja esimerkiksi viennin parissa. Se tässä onkin parasta ja innostavinta, tykkään pelata montaa paikkaa monien toimintojen kanssa.
Olet ilmeisesti viihtynyt Valiolla hyvin?
Ehdottomasti. Olen Valio-vuosieni aikana saanut uudistua ja kokea useita rooleja. Valio olemme me ihmiset, ei korporaatio. Potentiaaliaan pääsee käyttämään ja vaikuttamisen paikkoja löytyy. Ihmiset antavat myös suuremman merkityksen työhön: he, keiden kanssa tätä tehdään ja he, keille tätä tehdään.