Kasvamassa huippubrändien parissa

Kasvamassa huippubrändien parissa

Tulevat markkinoinnin ammattilaiset, valmistumisen kynnyksellä olevat ekonomit Aino Aho ja Marianne Manninen, hyppäsivät #Valiojengiin kuuden kuukauden trainee-ohjelmaan. Valion toiminta tuli tutuksi aina maitotiloilta mainonnan tutkimuksiin asti.

Tavoitteena kokonaisvaltainen oppimiskokemus

Valio on ollut mukana Next Gen Marketing Professionals -ohjelmassa, jonka tavoiteena on pitää suomalaisen markkinoinnin taso kilpailukykyisenä tulevaisuudessa. Traineet pääsevät Aalto EE:n luotsaaman ohjelman kautta tutustumaan huippubrändien maailmaan.

Aino

Turun kauppakorkeakoulun kasvatti Aino toimi Valiolla traineena Valio-brändin parissa, ja hän pääsi aktiivisesti mukaan mm. tuoteryhmätyöskentelyyn ja vientimateriaalien suunnitteluun.

– Nautin monipuolisista tehtävistä ja koen, että vahvuuteni ovat otettu huomioon ja olen päässyt tekemään töitä sellaisten asioiden parissa, joista sykin. On upeaa päästä oppimaan alan asiantuntijoilta sekä aitiopaikalta seuraten että käytännön projektityöskentelyn kautta. Olen aina ollut kiinnostunut ja halukas työskentelemään elintarvikealan brändien parissa, ja traineena FMCG-sektoriin kokonaisvaltaisesti tutustuminen käy luonnollisesti. Valiojengissä pääsee osaksi suurta perhettä.

Ainon fokuksena oli Valiolla kansainvälinen tekeminen, ja sitä työ yrityksen kumppanien ja tytäryhtiöiden kanssa on ollut. Aino onkin opiskellut pääaineenaan kansainvälistä liiketoimintaa, jonka parhaat annit ovat olleet työskentely monikulttuurisissa tiimeissä, joissa oppii ymmärtämään kansainvälistä toimintaympäristöä ja liiketoimintakäytäntöjä.

– Nykypäivänä kilpailutilanteet ovat globaalisti yhä epäselvempiä ja monimutkaisempia, jolloin innovatiivisuutta vaaditaan. Onkin ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka vahvasti Valiolla panostetaan tuotekehitykseen ja kokonaisvaltaiseen brändien kehittämiseen.

Aino vietti myös Next Gen Marketing Professionals -ohjelman osana harjoittelujakson Kantar TNS:llä, jossa hän pääsi tutustumaan lisää Valion bränditutkimuksen puoleen.

– Bränditekeminen on Valiolla hyvin laaja-alaista ja kuluttajakäyttäytymisen ymmärtäminen on elintärkeää yritystoiminnalle, jotta kehitetään kuluttajalähtöisesti herkullisimmat mahdolliset tuotteet. Uteliaana odotin tähän mahdollisuuteen perehtymistä.

Marianne

Tampereen yliopistossa markkinointia pääaineenaan opiskellut Marianne työskenteli traineena Suomen markkinointiviestinnän tiimissä useamman kampanjan parissa. Next Gen Marketing Professionals -ohjelman yksi kivijaloista ovatkin projektivastuulliset tehtävät.

– Omien projektien lisäksi olen päässyt mukaan muun muassa isompiin ja pienempiin mainoskuvauksiin ja niitä edeltäviin palavereihin. Ensimmäisten kuukausien aikana on toden teolla kirkastunut miten tärkeää ja myös haastavaa on sekä pienten yksityiskohtien että laajojen kokonaisuuksien samanaikainen hallinta, Marianne kertoo.

Valion markkinointiviestinnän tiimi toimii tiiviissä yhteistyössä luovien toimistojen ja mediatoimiston kanssa. Marianne itse liikkuu projektien mukana Valion ja Bob the Robotin välillä, joten markkinointiviestinnän kampanjasuunnittelun vaiheet tulevat tutuksi kokonaisvaltaisesti.

– Brändit ja mainosten maailma ajoivat minut opiskelemaan markkinointia, joten onhan tämä toteutunut unelma päästä aloittamaan urani juuri tässä tehtävänkuvassa, Marianne sanoo.

Kuukaudet Valiolla opettivat aFMCG-alan markkinoinnin lisäksi myös vähittäiskaupan toimintaperiaatteita ja niiden vaikutuksia elintarvikealan toimijoihin.

– Valiolla tapahtuu paljon koko ajan ja fokus on tulevaisuudessa. Usko omaan tekemiseen on vahva ja ihmisiin luotetaan. Nämä ovat työnantajan ominaisuuksia, jotka motivoivat minua.

 


Energiatarpeesi