Kesätöissä talousosastolla ja viennissä

Valio työllistää kesäisin noin 300 kesätyöntekijää, joista muutama työskentelee Valion Pitäjänmäen pääkonttorilla. Kesätyöntekijät avustavat ja tuuraavat muun muassa koti- ja ulkomaan myynnissä, liiketoiminnoissa, markkinoinnissa, taloushallinnossa, henkilöstötoiminnoissa, tietohallinnossa ja johdon avustavissa tehtävissä.

Tutustu pääkonttorin talouden ja viennin tehtävissä kesällä 2020 olleiden Anna-Sofian ja Marian työkokemuksiin. Anna-Sofia työskentelee toista kesää Valiolla Assistant Controllerin tehtävässä. Marian matka Valiolla alkoi kotimaan asiakaspalvelutiimissä ja tänä kesänä hän työskentelee vientikoordinaattorina. Anna-Sofia ja Maria ovat päässeet hyödyntämään oppimaansa sekä kehittämään itseään ammatillisesti.

Taloudessa

"Työskentelen Assistant Controllerin tehtävässä Group Business Controlling tiimissä, jonka vastuulla on erityisesti toimintaympäristön seuranta, kilpailija-analyysit sekä johdon raportointi. Viime kesän jälkeen sain ilokseni jatkaa työskentelyä Valiolla osa-aikaisesti myös opintojen ohella. Työtehtäviini kuuluvat viikko- ja kuukausiraportointi, toimintaympäristöanalyysit ja kilpailijakatsaukset. Lisäksi teen erilaisia ad hoc -toimeksiantoja. Parasta, mutta samalla haastavinta työssä on sen monipuolisuus. Olen saanut jatkuvasti lisää vastuuta, mikä on tehnyt työstä palkitsevaa ja sopivan haastavaa. Lisäksi Valio on työnantajana joustava, mikä on mahdollistanut työn ja opiskelujen yhteensovittamisen."

Anna-Sofia Toivakka, Tampereen yliopisto

Viennissä

"Vientikoordinaattorina vastuualueeni vaihtelee Kiinasta-Euroopan asiakkuuksiin, maitojauheista, teollisuus- ja kuluttajatuotteisiin. Työpäivät hurahtavat pääasiassa TITO:ssa eli tilaus- ja toimitusprosessissa. Lisäksi teen jatkuvaa kommunikointia asiakkaiden, tehtaiden ja huolitsijoiden kanssa. Huolehdin myös erilaisten vientidokumenttien tekemisestä sekä laskutuksesta. Viikot hurahtavat silmissä kun työ on todella mielekästä sekä haastavaa. Vallitsevan tilanteen takia osan perehdytyksistä jouduimme tekemään virtuaalisesti. Työkalut ovat kehittyneet, jonka takia monet asiat jopa helpottavat uusien asioiden muistamista mm. nauhoituksien kautta. Näin se tieto jää talteen ja siihen pääsee palaamaan tarvittaessa."

Maria Saarni, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen.Lisätietoja ›