Konsernistrategian parissa työskentelevä Sara Reponen motivoituu työnsä monipuolisuudesta

”Tuntuu siltä, kuin olisi lapsi karkkikaupassa”, kuvaa Sara Reponen ajatuksiaan kysyttäessä projekteista, joita hän on päässyt Valiolla työstämään ja edistämään. Aikaisemmin reilut seitsemän vuotta liikkeenjohdon konsultoinnin parissa työskennellyt Sara arvostaa Valiolla erityisesti kiittämisen kulttuuria ja kannustavaa ilmapiiriä sekä työtä osaavien, ammattitaitoisten ja kokeneiden kollegojen kanssa. Hommia tehdään tosissaan, mutta hymy huulilla, ja omien persoonien annetaan näkyä.

Urapolkusi johti liikkeenjohdon konsultoinnin kautta strategiatyön pariin Valiolle. Miltä matka nykyiseen työhösi on näyttänyt?

Valmistuin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta, jossa opiskelin kansainvälistä liiketoimintaa, strategiaa, rahoitusta ja laskentatoimea. Olen aina ollut utelias ja kiinnostunut monista asioista; nautin vaihtelevista työtehtävistä ja siitä, että pääsen syventymään uusiin asioihin. Konsulttina sain tehdä projekteja laajasti eri toimialoille ja yrityksille, kuten myös Valiolle.

Kiinnostuin kuluttajatuotemarkkinasta ja ruoka-alasta ja koin Valion liiketoiminnan innostavaksi: rakastetut brändit, vahva suomalainen perintö, dynaaminen toimintaympäristö ja mukavat ihmiset tekivät vaikutuksen. Myös toiminnan kansainvälisyys ja merkityksellisyys puhuttelivat.

Vakuutuin myös Valion strategiatyöstä − rekrytointiprosessini aikaan Valio teki monia rohkeita strategisia peliliikkeitä: Valio osti Heinon Tukun ja vauhditti kasvipohjaisten Oddlygood® -tuotteiden liiketoiminnan kasvua yhtiöittämisratkaisun kautta.

Nykyisessä työssäni kehityspäällikkönä (Group Development Manager) tuen Valion ylintä johtoa konsernin strategian edistämiseen liittyvissä asioissa. Työtehtäväni sisältävät esimerkiksi erilaisten strategisten hankkeiden, projektien ja selvitysten koordinointia ja seurantaa sekä strategiaprosessin ja -työkalujen kehittämistä. Toimin myös strategiaviestinnän tukena.

Minkälaista päivittäinen työsi strategian parissa on?

Monipuolista! Pääsen tekemään mielenkiintoisia projekteja monien eri toiminnoissa ja markkinoilla työskentelevien valiolaisten kanssa. On palkitsevaa nähdä oman työnsä jälki ja se, että voi olla aidosti avuksi.

Tyypillinen työpäiväni alkaa eniten ajatustyötä vaativilla tehtävillä, joille pyrin varaamaan aamun tehokkaimmat työtunnit. Saatan tehdä selvitystä johtoryhmäläiselle tai työstää projektiin liittyvää analyysiä tai esitystä. Päivän aikana työstän erilaisia projekteja kollegojen kanssa mm. perehtyen välituloksiin ja keskustellen vaihtoehtoisista lähestymistavoista ja ratkaisuista erilaisiin pulmiin. Saatan myös fasilitoida keskustelua projektin lopputuloksista johtoryhmän kokouksessa tai vetää työpajaa, jossa ideoimme yhdessä uusia tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia.

Valiolla aloittamisen jälkeen on tuntunut siltä, että mielenkiintoisia asioita tulee eteeni lähes viikoittain.

Minkä projektin työstämisestä olet nauttinut eniten?

Kaikki tähän asti työstämäni projektit ovat olleet omalla tavallaan mielenkiintoisia, ja se onkin yksi syistä, joiden takia pidän työstäni. Valiolla aloittamisen jälkeen on tuntunut siltä, että mielenkiintoisia asioita tulee eteeni lähes viikoittain − kuin olisi lapsi karkkikaupassa.

Esimerkiksi viime syksynä päivitimme Food-liiketoiminnan, eli Valion muuhun kuin maitoon pohjautuvan liiketoiminnan strategiaa ja visiota. Kävimme keskusteluja ruoan tulevaisuudesta, siitä miltä maailma näyttää vuonna 2050 ja siitä, mikä Valion roolin tässä kehityksessä tulisi olla. Strategiatyö linkittyy vahvasti ruokakulttuuriin vaikuttamiseen, sillä Valio on yksi suurimmista suomalaisista ruokateollisuuden toimijoista. Se, miten strategian puitteissa päätämme toimia, vaikuttaa siis suoraan suomalaisen ruokakulttuurin kehitykseen.

Strategiatyössä keskitytään katsomaan eteenpäin. Mitä kehitysmahdollisuuksia ja urahaaveita näet tulevaisuudessa?

Odotan innolla, että pääsen sukeltamaan syvemmin esimerkiksi Valion vastuullisuustyöhön. Vastuullisuus on strategiamme kannalta yksi tärkeimmistä teemoista, ja on hienoa nähdä, että Valiolla vastuullisuus näkyy jatkuvasti myös päivittäisissä keskusteluissa.

Tuoreena valiolaisena olen huomannut, että meillä panostetaan kehitykseen, eikä mahdollisuuksista ole puutetta. Melkeinpä päivittäin olisi erilaisia koulutuksia, joihin voisi ehtiessään osallistua. Työssä oppimisella on suurin rooli osaamisen kehittämisessä, ja tekemiseeni on alusta saakka luotettu paljon. Olen saanut vastuuta sitä mukaa, kun kokemukseni on karttunut; tämä vahvan luottamuksen kulttuuri tukee oppimista. Hienoa on myös se, ettei valiolaisessa työnteon kulttuurissa säästellä kehuja − välitön palaute ruokkii jatkuvaa kehitystä.

Urakehityksen suhteen mahdollisuuksia on monia niin maailmalla kuin kotimaassakin. Sanotaanko, että ihmettelisin, jos olisin samoissa hommissa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Tulevaisuudessa liiketoiminnan puolelle siirtyminen kiinnostaa, mutta juuri nyt mukavinta on se, että saan tehdä työssäni strategiatyön ammattilaisena monipuolisesti vähän kaikkea.

Sara Reponen

  • Group Development Manager: Valion ylimmän johdon tuki ja sisäinen konsultointi konsernistrategiaan liittyvissä asioissa, strategiaprosessin ja -työkalujen kehitys
  • Arvostaa työssään erityisesti sen monipuolisuutta
  • Koulutukseltaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta valmistunut kauppatieteiden maisteri
  • Vapaa-ajallaan rentoutuu parhaiten pallopelejä, kuten tennistä, koripalloa ja golfia, pelaten
  • Valion tuotteista kesäinen suosikki on Valio kreikkalainen jogurtti sitruuna
Valiojengi
Teollisuusmaitojauheiden liiketoimintapäällikkö Juho Hannus kasvoi rooliinsa diplomityön kautta
Valiojengi
Jere Siponen viihtyy nopeatempoisessa roolissa liiketoiminnan kehityspäällikkönä
Valiojengi
Utelias innovoija keksii myös itsensä aina uudelleen: Jarna Tanskasen tie vei tutkijasta liiketoimintapäälliköksi
Valiojengi
Innovaatioita suomalaisesta raaka-aineesta: Dennis van der Veer kannustaa ruoka-alaa uteliaisuuteen
Valiojengi
Uutta syntyy kun luovuus ja ongelmanratkaisu lyövät kättä – Sini Elonen kehittää huomisen tuotteita jauheista