Maatalouden päästöjä ei leikata luopumalla nurmiperäisestä ruoantuotannosta – kaikelle vastuullisesti tuotetulle kotimaiselle ruoalle on paikkansa
Johtaja, Valion ilmasto-ohjelma
Juha vastaa Valiolla ilmasto-ohjelmasta. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 maidon hiilijalanjälki on nolla eli päästöjä vähennetään ja sidotaan ilmasta vähintään sama määrä kuin niitä syntyy maidon matkan varrella.
Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Meillä viljeltävät ruokakasvit menestyvät parhaiten eteläisessä ja lounaisessa osassa maata, kun taas pohjoisessa nurmikasvit menestyvät parhaiten ja tuottavat varmaa satoa. Lyhyen kasvukauden vuoksi emme pääse viljojen tai palkokasvien satomäärissä yhtä hyvälle tasolle kuin vaikkapa Keski- ja Etelä-Euroopassa, mutta tuotantomme kattaa reippaasti kotimaan kulutuksen ja ylikin. Nurmipohjainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuuttamme. Lisäksi nurmipellot sitovat hiiltä toisin kuin pellot, joilla kasvaa yksivuotisia viljelykasveja. Tuottoisa nurmisato ja sille otollinen maaperä takaavat sen, että Suomessa lehmät voidaan ruokkia pääosin nurmirehulla.
Suomessa käytössä olevaa maatalousmaata on noin 2,3 miljoonaa hehtaaria, ja Suomen peltoalasta noin puolella viljellään viljakasveja. Suomen viljasato on maailman mittakaavassa vaatimaton, mutta vehnän, ohran ja kauran osalta tuotanto riittää kattamaan kotimaan kulutuksen, ja erityisesti kauraa riittää myös vientiin. Ruista ja öljykasveja myös tuodaan Suomeen, sillä aina sato ei riitä kotimaiseen tarpeeseen.
Suomessa kasvintuotanto- ja kotieläintalous lähtivät eriytymään tila- ja aluetasolla 1960-luvulla ja tämä kehitys on jatkunut näihin päiviin saakka. Viljantuotanto on keskittynyt sinne, missä kasvukausi riittää tuottamaan hyvän sadon, eli Etelä- ja Lounais-Suomeen. Itä- ja Pohjois-Suomessa ruokakasveja satoisammin kasvavat nurmikasvit, jotka ovat märehtijöiden pääasiallista ruokaa, ja joiden avulla voidaan tuottaa ravintoarvoiltaan täysipainosta maitoa. Nurmikasveja viljellään jopa 30 prosentilla maamme pelloista. Suomessa lypsylehmien ravinnosta noin 50–60 prosenttia on oman tilan nurmirehua.
Suomen pelloista vain osa soveltuu ruokakasvien tuottavaan viljelyyn
Eri arvioiden mukaan noin 50–80 prosenttia maapallon kokonaispeltoalasta viljellään rehuksi kotieläimille (FAO). Myös meillä noin puolet tuottamastamme viljasta käytetään kotieläinten syötäväksi (Luke).
Viime aikoina onkin aktiivisesti keskusteltu siitä, eikö peltoalan siirtäminen ihmisille sopivien ruokakasvien viljelyyn vähentäisi ruoantuotannon ympäristövaikutuksia, ja olisi myös tehokkaampaa viljellä ruokaa suoraan ihmisille sen sijaan, että vilja kierrätetään ravinnoksi esimerkiksi märehtijöiden kautta. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Ei nimittäin ole täysin selvää, kuinka suuri osa tuosta rehuntuotantoon käytettävästä peltoalasta kelpaisi suoraan ruokakasvien tuotantoon. Lisäksi myös ruokakasvien tuotannossa syntyy sivuvirtoja eli hävikkiä, jota hyödynnetään eläinten rehujen valmistuksessa.
Kaikki Suomen pellot eivät sovellu ruokakasvien viljelyyn pohjoisen ilmastomme ja valon määrän takia. Siksi myös valtaosa ruokakasvien viljelystä on keskittynyt Lounais- ja Etelä-Suomeen. Suurella osalla tätä pohjoisemmista pelloista nurmi menestyy viljelyvarmasti ja tuottaa riittävän runsaita satoja. Energian hintojen ollessa poikkeuksellisen korkealla on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota peltojen korkeaan tuottoon, jotta alkutuotannon kannattavuus ei kärsisi entisestään. Maatalouskoneita puimurista viljakuivuriin ei kannata käynnistää huonon sadon korjuuta varten.
Märehtijöiden kuten lypsylehmien avulla tuotettu ruoka on kestävää silloin, kun siinä hyödynnetään sellaisia kasvikunnan tuotteita, joita ihmiset eivät voi suoraan käyttää ruoakseen. Tällöin nurmipellot ja kasvipohjaisen ruoantuotannon kuten viljaketjun sivuvirrat ovat keskiössä. Joko tai -ajattelu ei ole hedelmällinen malli ruokajärjestelmää kehitettäessä. Ennemminkin pitäisi kehittää eri arvoketjujen välisiä integraatioita, jolloin resurssitehokkuus kokonaisuudessaan paranee.
Viljaketjun sivuvirrat päätyvät muun muassa lypsykarjan rehuksi
Kaikki leipäviljakaan ei joka vuosi täytä elintarvikekelpoisuuden vaatimusta, jolloin se päätyy rehuntuotantoon. Kasvinviljelyssä syntyy runsaasti myös sivuvirtoja kuten esimerkiksi vehnänlesettä, ohrarehua, melassileikettä ja rypsirouhetta tai -puristetta, jotka eivät sovellu kovin helposti muuksi kuin eläinten rehuksi. Eläimet syövät siis myös ruokakasvituotannon sivuvirroista valmistettua rehua.
Hyvä esimerkki tästä on suosittu kaurajuoma. Eri arvioiden mukaan korkeintaan 40 prosenttia kaurajuoman valmistukseen käytetystä kauranjyvästä päätyy elintarvikkeeksi, eli kaurajuomaksi, todennäköisesti jopa vähemmän. Kaurajuoman valmistuksessa syntyvälle sivuvirralle on käyttöä eläinten rehuna. Ilman kotieläimiä kaurajuoman valmistus olisikin varsin tehotonta resurssien hukkaa. Toki teollisten prosessien kehittyminen voi vähentää sivuvirran määrää, mikä olisi myös toivottava kehitys. Tämä koskee kaikkea muutakin kasviperäistä ruoantuotantoa.
Monessa maassa nautoja ruokitaan pääasiassa pelkillä viljoilla, soijalla ja maissilla, jotka kaikki sopisivat sellaisenaan myös ihmisten ruoaksi. Soija on tärkeimpiä ihmisen kasviproteiinin lähteitä. Eläinten ruoaksi menevän soijan tuottamiseksi raivataan kuitenkin sademetsiä, mikä ei ole ekologisesti tarkasteltuna kestävää. Siksi soijan käyttö eläinrehuna tulisi ehdottomasti lopettaa. Valio kielsi tuontisoijan käytön kokonaan maitotiloillaan vuonna 2017.
Lehmät puolestaan tuottavat lantaa, jota hyödynnetään lannoitteena myös kasviviljelyssä. Näin eri tuotantomuodot hyödyttävät toisiaan.
On myös tärkeää huomioida, että nautakarjasta luopuminen tai sen vähentäminen lisäisi yksivuotisten kasvien viljelyä eloperäisillä turvemailla, jolloin maatalouden kasvihuonekaasupäästöt lisääntyisivät entisestään. Ympäri vuoden nurmipeitteiset pellot sitovat tehokkaasti hiiltä toisin kuin yksivuotiset viljapellot. Nurmen hiilensidontaa ja maaperän päästöjä mittaamme Biohila-yhteistyöverkostossa Ilmatieteen laitoksen, Luonnonvarakeskuksen, Itä-Suomen yliopiston ja Atria Tuottajien kanssa.
Hiilensidonnan lisäksi nurmipellot lisäävät luonnon monimuotoisuutta, vähentävät ravinnepäästöjä ja toimivat hiilinieluina. Ne kestävät hyvin sään ääriolosuhteita ja ovat satovarmempia poikkeavinakin kasvukausina.
Maatalouden ja koko ruokaketjun päästöjen vähentämiseksi eri toimenpiteitä tuleekin tarkastella kokonaisuutena yksittäisten toimenpiteiden sijaan.
