Siirry sisältöön
Valiojengi

Päävaraston logistiikan kesätyöntekijät Oskari ja Eerika varmistavat, että tuotteen matka jatkuu turvallisesti kohti jakeluvarastoja, kauppoja ja kouluja.

Päävaraston logistiikan kesätyöntekijät Oskari ja Eerika varmistavat, että tuotteen matka jatkuu turvallisesti kohti jakeluvarastoja, kauppoja ja kouluja.

”Täällä on hyvä työilmapiiri, työsuhde-edut ja työajat”, kertoo Eerika logistiikan kesätyön parhaista puolista. ”Ja palkka!”, lisää Oskari naurahtaen ja kertoo vielä, kuinka kätevää on, että töihin pääsee kulkemaan Helsingistä AB-lipulla. Siksi nuoret valitsivat muista mahdollisuuksista kesätyöpaikakseen Valion Pitäjänmäen päävaraston.

Tip icon

Valion logistiikan päävarasto sijaitsee Helsingissä. Jakelukeskukset puolestaan sijaitsevat Jyväskylässä, Oulussa ja Riihimäellä. Oletko logistiikan osaaja, alan opiskelija tai innokas oppimaan logistiikkatyötä? Logistiikkatyö sopii monelle ja mahdollistaa herkullisten tuotteidemme matkan tuotantolaitoksilta asiakkaillemme.

Käy tutustumassa Valion avoimiin työpaikkoihin täältä, ja hae mukaan osaavaan valiojengiin!


Search