Juhana Pilkama pienentää ruuan ympäristökuormaa tulevaisuuden pakkauksia kehittäen

Muovi ja erityisesti pakkausmuovi mietityttävät monia meistä – niin myös Valion pakkauskehityspäällikkö Juhana Pilkamaa. Ihmisten tietoisuus muovin haitoista on lisääntynyt, ja muovin kulutukseen ja kierrätykseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota.

Juhana Pilkama, miksi muovia ylipäätään enää tarvitaan?

Pakkauksen tärkein tehtävä on ehkäistä pakkausta itseään isompi ympäristöhaitta: ruokahävikki. Muovia tarvitaan kaikissa pitkään säilyvissä elintarvikkeissa, sillä ilman muovia tuote pilaantuisi ennen kuin se ehtii kotijääkaappiin. Siksi pakkaus on itse asiassa hyvis, eikä pahis. Muovista tulee ongelma, jos se päätyy luontoon. Jokainen meistä voi vaikuttaa omilla teoillaan ja kierrättää roskat.

Miksi maitotölkissäkin pitää olla muovia? Entä miksi niissä on korkki?

Lähes kaikki Valion tuotteet vaativat pakkauksilta nestetiiveyttä tai vesi-höyrysuojausta. Se tarkoittaa, että pakkauksessa on joko muovikerros, tai pakkaus on kokonaan muovia. Siksi melkein kaikissa pakkauksissa on ainakin jonkin verran muovia. Muovi on toistaiseksi paras raaka-aine elintarvikkeiden pakkaamiseen: se suojaa ruokaa, varmistaa hygieenisyyden ja turvallisuuden sekä parantaa tuotteiden säilyvyyttä. Pakkauksen korkki suojaa ruokaa hävikiltä, ja sen ansiosta vaikkapa mökiltä jääneen jogurtin voi napata mukaan.

KUKA?

Juhana Pilkama, 49 työskentelee Valiolla pakkauskehityspäällikkönä. Hänen vastuullaan on tunnistaa ihmisten pakkauksiin liittyvät toiveet ja tarpeet ja jalostaa ne fiksuiksi pakkauksiksi yhdessä Valion eri toimintojen, kaupan, pakkausmateriaali- ja konetoimittajien sekä elintarviketeollisuuden yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi Juhana toimii asiantuntijana pakkauksiin liittyvissä kysymyksissä ja tarvittaessa ratkoo tuotannollisia ongelmatilanteita.

Kuinka paljon pakkaus kasvattaa tuotteen hiilijalanjälkeä?

Pakkauksen hiilidioksidipäästöt ovat vain noin kaksi prosenttia koko elintarvikkeen ympäristökuormituksesta, joten ne ovat kovin pienet. Siitä huolimatta haluamme pienentää pakkauksen ympäristökuormaa edelleen. Samaan aikaan teemme töitä esimerkiksi maitotilojen kanssa maidontuotannon ilmastopäästöjen pienentämiseksi.

Miksi kierrättäminen on niin tärkeää?

Täysin uuden pakkausmateriaalin valmistus – olipa kyseessä muovi tai kartonki – on lähes aina ympäristölle kuluttavampaa kuin uusiomateriaalin, ja siksi kierrätys on tärkeää. Nykyään se on myös ihan helppoa! Esimerkiksi pakkauksiin käytettävä kierrätysmuovi on sitä muovia, jota ihmiset kodeissa kierrättävät. Se lajitellaan ja puhdistetaan huolellisesti, ja sen jälkeen siitä tehdään uusia muovituotteita. Kierrätysmuovipakkauksista tulee 40–60 prosenttia vähemmän päästöjä kuin neitseellisestä muovista tehdyistä pakkauksista. Kierrätetystä muovista valmistetut pakkaukset otetaan käyttöön Valion herkuttelujuustoissa sekä Mifu-suikaleissa ja Mifu Jauhiksissa. Kaikki Valion pakkaukset ovat kierrätettäviä.

Mitä tarkoittaa kasvipohjainen pakkaus?

Valion kaikki talon malliset maito-, piimä-, kerma- ja jogurttitölkit ovat sataprosenttisesti kasvipohjaisia: kartonki tehdään puusta ja tuotetta suojaava ohut muovikerros valmistetaan sokeriruokoteollisuuden jätteestä eli kasvin ylimääräisistä osista. Jopa korkki on täysin kasvipohjainen. Kasvista voi siis tehdä muovia, samalla lailla kuin tehdään biopolttoainettakin. Korkki kuuluu muovinkierrätykseen ja tölkki kartonkikeräykseen.

Muoveja on jos jonkinmoisia, ja monet kierrätysohjeet saavat pään pyörälle. Jos laitan vahingossa väärää muovilaatua kierrätykseen, meneekö koko kierrätyslaatikollinen muovia pilalle?

Ei hätää! Kaikki kierrätetty muovi lajitellaan huolellisesti ja materiaalit tarkistetaan. Lajittelukone hoitaa mahdolliset virheet, mikä toki aiheuttaa lisäkustannuksen, mutta on pienempi paha kuin se, että heittäisi kaikki kodin muovit sekajätteeseen. Ei siis tarvitse huolestua, jos joskus joku purkki menee vahingossa väärään kierrätyslaatikkoon.

Millaisen vinkin antaisit kierrätystä aloittavalle?

Aloita helpoimmasta, vaikka kartongin, paperin tai metallipakkausten kierrätyksestä. Laajenna pikkuhiljaa useampaan – kohta huomaat kierrättäväsi ison osan jätteistäsi. Luonto kiittää!

Mikä pakkauskehityksessä on sinusta kaikkein kiinnostavinta?

Kiinnostavinta on uuden luominen ja uusien ihmisten arkea helpottavien ratkaisujen kehittäminen ympäristöä unohtamatta. Kahta samanlaista työpäivää ei ole, ja koko ajan oppii uutta. Tärkeintä on oikea suunta, että halutaan mennä eteenpäin. Olen saanut olla mukana jos jonkinlaisissa projekteissa Valio-vuosieni aikana. Mieleenpainuvampia ovat olleet haastavat projektit, esimerkiksi helposti avattavat ja uudelleen suljettavat juustopalapakkaukset, kierrätysmuovista valmistetut kolmiopalajuustopakkaukset, jäätelön uudelleen lanseeraus ja tietysti kokonaan uuden Mifu-tuoteperheen lanseeraus.

Minkä näet Valion tärkeimmäksi tavoitteeksi pakkauskehityksessä?

Tärkein tavoite on ruokahävikin pienentäminen ja kiertotalouden edistäminen, esimerkiksi kierrätetyn muovin käytön lisääminen pakkauksissa. Myös pakkausmateriaalin määrän vähentäminen, uusiutuvien, ei-fossiilisten materiaalien käytön lisääminen sekä pakkausten käyttömukavuuden lisääminen ovat tärkeitä. Ja tietenkin kuluttajan palveleminen hyvännäköisillä sekä helppokäyttöisillä pakkauksilla ja maittavilla tuotteilla.

Mitä Valio voisi mielestäsi vielä kehittää pakkaussuunnittelussaan?

Kaikkea! Vaikka Valio on hyvällä mallilla pakkaustensa kanssa, voi kaikkea kehittää vieläkin paremmaksi. Aiomme helpottaa ihmisten elämää esimerkiksi lisäämällä selkeämmät kierrätysohjeet pakkausten kylkiin. Tuomme myös markkinoille puusta ja muovista tehdyn biokomposiittikannen syksyllä 2019. Sen voi pestä koneessa ja käyttää uudelleen, joten muovikansia tarvitaan vähemmän.

Voitko paljastaa Valion seuraavan suuren hankkeen?

Monenlaista on suunnitteilla kaiken aikaa, mutta seuraava erityisen suuri hanke liittyy siihen, että Valio pyrkii kohti hiilineutraalia maitoa vuoteen 2035 mennessä. Pakkausrintamalla tätä tavoitetta tukevat esimerkiksi vuonna 2020 kauppoihin tulevat yli 50-prosenttisesti kierrätetystä muovista valmistetut juustoviipalepakkaukset.

Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen. Lisätietoja ›