Henrin työpäivä alkaa vähän myöhemmin Meten kanssa. Silloin juotetaan vasikoita ja tehdään muita pienille apulaisille soveltuvia töitä. Päivään mahtuu eläintenhoidon lisäksi pelto- ja paperitöitä. Päivät ovat pitkiä mutta työ on elämäntapa, jota ei tehdä kellokortilla. Kaikesta paistaa ylpeys ja rakkaus lajiin.
Kolmekymppisellä pariskunnalla on jo kelpo kilometrit takana tilanhoidossa, sillä Henri otti ohjat vanhemmiltaan vain 19-vuotiaana. Myös Laura on kotoisin Vieremältä, tosin he eivät kohdanneet kotikylillä vaan ajan hengen mukaisesti netissä. Terveystieteiden maisteri palasi Hollannin kautta lopulta takaisin juurilleen, sillä Lauraa siteteeraten ’kohtaloaan ei voi paeta’. Veri veti maatalouden pariin ja Laura on toista vuotta virallisesti Täperän tilan emäntä.
Eläinten hyvinvointi on tärkeää Lauralle ja Henrille. Viime vuonna valmistunut uusi navetta, viitisen vuotta vanha vasikkala ja tilavammat ryhmäkarsinat esimerkkejä parannuksista, joita nuori isäntäpari on tilallaan tehnyt. Usein hyvinvointiasiat tulevat kylkiäisenä, kun ratkotaan esimerkiksi tilanpuutetta. Lisääntynyt tieto ja taito sekä uudet innovaatiot vaikuttavat kaikki siihen, että Suomen tiloilla eläimet voivat Lauran ja Henrin mukaan keskimäärin todella hyvin.
Eläinten kouluttamiseen perehtynyt Laura miettii arjessaan muun muassa ratkaisuja eläinten stressin minimointiin. Esimerkiksi, miten hiehot totutetaan käymään lypsyasemalla, jotta se on tuttua, kun lypsyn aika koittaa. Ja millaisilla ratkaisuilla vasikoiden vierihoito olisi mahdollista toteuttaa. Täperän tilalla on jo hyvät poikimakarsinat, joissa lehmät hoitavat vasikoitaan. Jo tuotannonkin kannalta tärkeää on se, että eläimet pysyvät terveinä ja elävät pitkään.
Maitotuotteilla on vahva asema myös tulevaisuudessa
Kaurabuumi ei huolestuta Lauraa ja Henriä. Paljon rasvaa ja proteiinia sisältävää maitoa tarvitaan jatkossakin laadukkaiden maitotuotteiden tekemiseen. Vieno pyyntö Lauralla kuitenkin on valintojaan pohtiville kuluttajille: ”Me teemme tilalla parhaamme ja pidämme laatustandardit korkealla. Toivottavasti kuluttajat tukevat meidän työtämme jatkossakin ja valitsevat suomalaista ruokaa.”
Lehmät nauttivat kesäauringosta ja Henkka istahtaa Meten kanssa traktorin ratin taakse Lauran suunnatessa toimistotöihin.
Täperän tilan elämää ja arkea voi seurata Lauran Instagram-tililtä:@some_emanta.