Riihimäen meijeri ja välipalatehdas loistavat ympäristöasioissa

Valio Riihimäen työntekijät huolehtivat, että eteläisen Suomen ja koko Ruotsin jääkaapeista löytyy laadukasta, raikkaasta suomalaisesta maidosta valmistettua välipalaa ja ruoanvalmistuksen kulmakiviä. Tämä kaikki tehdään ilman että syntyy lainkaan kaatopaikkajätettä.

Jogurttia alusta asti

Jogurtin valmistus alkoi Riihimäen Herajoella vuonna 1968. Vireä viisikymppinen tehdas sai vuonna 2017 viereensä uuden välipalatehtaan. Riihimäellä työskentelee kaikkiaan noin 440 valiolaista.

– Vanhemmassa tehtaassa tehdään kasvipohjaisia Valio Oddlygood -tuotteita sekä maitoja ja kermoja. Välipalatuotteet, kuten jogurtit tehdään uudessa tehtaassa. Siellä valmistetaan myös Ruotsin markkinoille menevät jogurtit. Lisäksi hoidamme täällä jakelukeskusta, joka toimittaa tuotteet Tampereen eteläpuoliselle Suomelle, kertoo tehtaanjohtaja Tapio Tammi.

Tuotannossa syntyvät sivuvirrat, joita ei voi enää hyödyntää meillä, päätyvät esimerkiksi biopolttoaineen raaka-aineeksi.

Tehokas tuotanto on ympäristöteko

Uudessa välipalatehtaassa energiatehokkuus ja ympäristöystävällisyys olivat jo suunnitteluvaiheen kulmakiviä, mutta koko Riihimäen kokonaisuus elää vihreästi. Tällä hetkellä erityistarkastelussa on hävikki: kun säästetään vettä, energiaa, pakkausmateriaalia ja minimoidaan esimerkiksi tuotelajien vaihdon yhteydessä syntyvää hävikkiä, säästetään myös ympäristöä.

– Useampaan vuoteen täältä Riihimäeltä ei ole toimitettu mitään jätettä kaatopaikalle. Tuotannossa syntyvät sivuvirrat, joita ei voi enää hyödyntää meillä, päätyvät esimerkiksi biopolttoaineen raaka-aineeksi, tuotantopäällikkö Jarkko Huntus kertoo.

Ympyrä sulkeutuu, kun katsotaan logistiikkaa: Valiolla on käytössään biokaasulla toimivia jakeluautoja ja henkilöstön työsuhdeautoja, ja vuoden 2019 alkupuolella starttasi myös Suomen ensimmäinen biokaasulla toimiva maidonkeruuauto.

– Biokaasu-maidonkeruuauto on kiertotaloutta parhaimmillaan. Se kerää maidot eteläisen Suomen reiteiltä, ja tavoitteena on pitää sitä ajossa lähes 24/7. Päivisin kerätään perusmaitoa, öisin taas ajetaan luomutilojen keruureittiä.

Minnan suunnittelema tehdas

Riihimäen välipalatehdas oli Valion historian suurin investointi. Sen suunnittelu ja toteutus hoidettiin poikkeuksellisella tavalla - mukana oli lukuisia valiolaisia, jotka miettivät eri työtehtäviin parhaita mahdollisia käytännön ratkaisuja. Yksi heistä on pakkauskoneen käyttäjänä mukaan projektiin hypännyt Minna Ranta.

– Kiinnostuin heti kun kuulin tästä mahdollisuudesta. On aika ainutlaatuista, että uuteen tehtaaseen pääsee vaikuttamaan alusta lähtien, hän sanoo.

Sittemmin Rannan työura on jatkunut pakkaajasta vuorovastaavaksi.

– Yhteishenki ja ilmapiiri ovat tässä porukassa enemmän kuin kohdillaan. Kun työympäristö oli kaikille uusi, niin syntyi hieno auttamisen ja yhdessä oppimisen henki. Meitä yhdistää esimerkiksi tarkkuus laadusta. Porukka tekee kaikkensa, että priimaa tulee jokaisessa vaiheessa.

3 faktaa Riihimäen tehtaasta

  • Tuotannon määrä yhteensä 207 miljoonaa l/kg
  • Vuonna 2014 meijeri ja maitotilat toivat alueelle yli 4 300 työpaikkaa ja rahaa Riihimäen seudulle noin 59 miljoonaa euroa.
  • Riihimäen tehtaan maidot tulevat noin 670 tilalta. Maidon matka tilalta meijeriin on keskimäärin 90 km

Tutustu Riihimäen tehtaaseen

  • Riihimäen tehtaan virtuaalikierros

    Tutustu Valion R2-välipalatehtaaseen virtuaalikierroksella.

  • Näin rakentui maailman modernein välipalatehdas

    Valion uusi välipalatehdas on kohonnut Riihimäelle lähelle nykyistä Valion Herajoen tehdasta.

Valion tuotantolaitokset Suomessa
Valion Äänekosken juustola tuntee klassikkojuustot
Suomen suurin hillotehdas löytyy Suonenjoelta
Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen. Lisätietoja ›