Kuukauden puheenvuoro

Valiolaisten sekä Valion sidosryhmien näkemyksiä ajankohtaisista aiheista

Onnea 100-vuotias Suomi!

112 vuotta tänä vuonna täyttävä Valio ja 100-vuotiasta itsenäisyyttään juhliva Suomi ovat kulkeneet ja kehittyneet yhtä matkaa. Valio on osa Suomen ja monen suomalaisen tarinaa. On siis paikallaan, että olemme myös mukana juhlistamassa 100-vuotiasta Suomea.

Meistä paras tapa viettää juhlavuotta on osallistua tapahtumiin ja tekoihin, jotka kohottavat yhteishenkeä ja kokoavat suomalaisia yhteen.

Tammikuun puolivälissä Suomen Urheilugaala palkitsee suomalaisten arvostamia, menestyneitä urheilijoita. Valiolla on pitkä historia erityisesti nuorisourheilun tukemisessa. Haluamme olla mukana tukemassa suomalaista urheilua myös seuraavat 100 vuotta. Autamme lapsia ja nuoria kohti liikuntaan liittyviä unelmiaan Valio Akatemia® ohjelman kautta. Juhlavuoden kunniaksi luovutamme Urheilugaalassa Valio Akatemia® erikoisstipendin nuorisoryhmälle, joka on osoittanut erityistä joukkuehenkeä ja tekemisen meininkiä. Stipendinsaajat pääsevät kulkemaan suomalaisten huippu-urheilijoiden kanssa punaista mattoa pitkin ja pokkaamaan stipendin esikuviensa edessä – se on varmasti elämys vailla vertaa. Myös moni muu Valio Akatemia® stipendin vuodelle 2017 saanut lapsi ja nuori kutsutaan juhlavuoden kunniaksi aistimaan Urheilugaalan tunnelmaa paikan päälle.

Juhlintaa jatketaan urheilun merkeissä myös helmi-maaliskuun vaihteessa, kun Lahdessa järjestetään hiihdon MM-kilpailut. Valio on yksi kisojen kansallisista kumppaneista. Olemme mukana kannustamassa Valio Akatemia® kummi Kerttu Niskasta kohti omaa MM-unelmaansa. Ja onhan hiihto koko kansan laji, samaan tapaan kuin Valio on koko kansan brändi. Valio näkyy kisoissa myös konkreettisesti: sprinttihaasteessamme kuka tahansa voi nousta suksille ja hiihtää leikkimielisesti kilpaa 20 metrin matkan Kerttu-hahmoa vastaan.

Tuntematon sotilas -elokuvasta tehdään uusi versio juhlavuoden kunniaksi. Valio on mukana hankkeessa yhtenä elokuvan sponsoreista, ja yhteistyö näkyy Valio Koskenlaskija® mainonnassa vuoden 2017 aikana. Valio vilahtaa myös itse elokuvassa Valio Koskenlaskija® juuston muodossa. Vuodesta 1933 asti valmistettua sulatejuustoa syötiin rintamalla, ja tarina kertoo, että sotamiehet käyttivät sitä myös kahvin valkaisuun, kun maitoa tai kermaa ei ollut saatavilla. Elokuvan ensi-ilta on 27.10.2017.

Ja mikä olisi parempi tapa juhlia Suomen synttäreitä kuin herkutella hyvällä ruoalla. Suomalainen keittiö on aarteita pullollaan. Valio.fi-verkkopalvelussa ja muissa Valion omissa kanavissa tarjoamme inspiraatiota niin perinteisiin suomalaisherkkuihin kuin modernimpiinkin makuihin vuoden jokaisena päivänä. Toivomme, että onnistumme näin innostamaan suomalaiset yhteisiin pöytiin 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi