Siirry sisältöön

16.11.2017

Ensi vuoden Valio Akatemia ® stipendiaatit on valittu: Valiolta 126 000 euroa lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen

Valio Akatemia logo

Valio Akatemia® jakaa 126 000 euron arvosta stipendejä lapsille ja nuorille liikuntaharrastusten tukemiseksi. Valio Akatemia® ja sen kummit – Joel Pohjanpalo, Kerttu Niskanen, Topi Raitanen ja Roope Hintz – ovat valinneet yhteensä 300 raha-, ravitsemus- ja tuotestipendin saajaa vuodelle 2018.

Tänä vuonna yli 1 400 hakemusta eri lajien harrastajilta

Hakijoiden määrä kasvoi merkittävästi aiemmista vuosista. Tänä vuonna Valio Akatemia® sai yli 1 400 hakemusta liikuntapolkunsa eri vaiheissa olevilta lapsilta, nuorilta ja ryhmiltä. Myös lajien kirjo oli entistä laajempi. Joukossa oli aiempien suosikkilajien jalkapallon, jääkiekon, taitoluistelun, hiihdon, voimistelun ja yleisurheilun lisäksi myös erilaiset kamppailulajit, parkour, cheerleading ja vikellys.

– Hakemukset olivat todella hyviä, niihin oli panostettu ja tuen tarpeet oli kerrottu selkeästi. On hienoa nähdä miten paljon eri lajeja Suomessa harrastetaan ja miten intohimoisesti liikuntaan suhtaudutaan. Hakemuksista välittyi liikunnan ilo, tekemisen meininki ja se, että perheet satsaavat paljon lasten ja nuorten harrastuksiin. Stipendien avulla voimme olla konkreettisesti mukana auttamassa lapsia ja nuoria kohti heidän unelmiaan, projektipäällikkö Nina Wahlström Valiolta sanoo.

Stipendiaattien joukko on monimuotoinen mitä tulee lajiin, ikään ja asuinpaikkaan. Mukana on niin yksilöurheilijoita, joukkueita kuin koululaisryhmiä ympäri Suomen.

Ravitsemusstipendillä kokkauskurssille tai ravitsemusvalmennukseen

Valio Akatemia® stipendit käytetään tavallisimmin varusteisiin, valmennukseen, harjoitusleireihin ja kilpailumatkoihin. Valio Akatemia® tarjoaa myös ravitsemusstipendejä välipala- ja kokkauskurssien sekä ravitsemusvalmennusten muodossa, jotka toteutetaan yhdessä Marttaliiton ja Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkoston kanssa.

Yhä useammat liikkuvat lapset ja nuoret kiinnittävät huomiota ravitsemukseen osana liikunnallista elämäntapaa. Välipala- tai kokkauskurssille tai ravitsemusvalmennukseen pääsee stipendin turvin ensi vuonna 27 nuorta tai heistä koostuvaa ryhmää.

Valio Akatemia® edistää suomalaisten perheiden hyvinvointia ja auttaa tekemään lasten ja nuorten unelmista totta jakamalla raha-, ravitsemus, tuote- ja tapahtumastipendejä. Keväällä 2013 perustettu ohjelma tarjoaa yhdessä Valio Akatemia® kummien kanssa konkreettisia, arkisia elämyksiä liikuntaan ja hyvinvointiin. Vuoden 2018 stipendit huomioituna tukea on saanut jo yli 1 200 lasta ja nuorta. Valio Akatemia® on osa Valion vastuullisuusohjelmaa. Stipendiaatteihin voi tutustua osoitteessa www.valio.fi/akatemia.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search