12/17/2019

Jouluun kuuluvat yhdessäolo ja hyvä ruoka – ja myös pelaaminen: Valion 36 tunnin joulumiitissä e-sport-harrastajat kohtaavat yhdessä pöydässä

Joulu on yhdessäolon ja hyvän ruoan juhlaa. Jouluun kuuluu usein myös pelaaminen – joko perinteisten lautapelien äärellä tai verkon virtuaalimaailmoissa. Koska myös pelaamiseen kuuluvat vahvasti yhteisöllisyys, yhdessäolo ja syöminen, Valio kokoaa intohimoiset pelaajat joulun alla yhteiseen pöytään.

Valio järjestää 20.–21.12. e-sport-harrastajille suunnatut 36 tunnin lanit Helsingin Kaisaniemessä sijaitsevassa Shelter Gameroomissa. Valion elämyksellisessä joulumiitissä voi pelaamisen lisäksi tavata muita samanhenkisiä eri puolilta Suomea ja nähdä omia pelikavereita verkosta. Lisäksi joulumiitissä voi pelata yhdessä alan valovoimaisimpien vaikuttajien ja e-urheilutähtien kanssa – ja tietenkin myös nauttia herkullisesta ruoasta, joka perustuu Valio Koekeittiön reseptiikkaan.

Mukana tunnelmaa nostattamassa ovat muun muassa Herbalisti, Lakko, Vinkare, eeddspeaks ja HAVU Gaming. HAVUn järjestämään ohjelmaan kuuluvat Streamer Corner, CS:GO-näytösottelu, jossa kilpapelaajat eri joukkueista istuvat saman pöydän ääreen, CS:GO-haasto ja NHL-haasto. Joulumiittiä voi seurata myös livestriiminä Valio Twitchissä.

Yksin mutta yhdessä – pelaaminen on yhteisöllistä ja moni on innokas ruoanlaittaja 

Toisin kuin monesti kuvitellaan, pelaaminen ei suinkaan ole yksinäistä puuhaa, jonka aikana syöminenkin unohtuu. Siihen kuuluvat vahva yhteisöllisyys ja ruoasta nauttiminen. Yllättävää kyllä, pelaajien joukkoon mahtuu paljon ruoanlaittoon intohimoisesti suhtautuvia, jotka mieluiten nauttivat pelaamisen lomassa itse valmistamaansa ruokaa.

– Vaikka valtaosa pelaa pääasiassa itsekseen kotioloissa, liittyy pelaamiseen myös aktiivinen sosiaalinen ulottuvuus – pelatessa siis tavallaan ollaan yksin mutta yhdessä. Selvityksemme mukaan miehistä 56 % pelaa säännöllisesti verkon yli pelikavereiden kanssa, naisistakin joka viides. Monet myös tutustuvat pelikavereihin verkossa. Vaikka moni saattaisi ajatella, että pelatessa syödään lähinnä pikaruokaa, käy kyselymme tuloksista ilmi, että jopa 57 % miehistä ja naisista 51 % kertoo syövänsä pelin lomassa itse valmistamaansa ruokaa. Valmisruokaa syö 25 prosenttia ja välipalatuotteita 27 prosenttia miehistä, kertoo markkinointipäällikkö Outi Lindberg Valiolta.

Pelitapahtumille on kysyntää

Valion teettämän kyselyn mukaan Suomessa on selvästi vielä tilaa pelitapahtumille; miehistä lähes puolet (45 %) toivoo enemmän pelitapahtumia, naisistakin neljännes.

– Näemme, että tällaiselle tapahtumalle on kysyntää jopa joulun alla, koska ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä ja kohtaamisia. Meidän tavoitteenamme on tuoda suomalaiset yhteen nauttimaan hyvästä seurasta ja hyvästä ruoasta. Mikä olisikaan mahtavampi tapa olla yhdessä pöydässä kuin tehdä se vähän eri tavalla kuin yleensä – lanien muodossa. Live-lähetyksen ansiosta tilaisuuteen voi osallistua myös omalta sohvalta mistä päin tahansa, Lindberg summaa.

Tapahtuman juontavat Tomi ”toMi” Pitkänen ja Timo ”Stimpby” Pölkki. Suoraa lähetystä voi seurata 20.12. klo 14–22 ja 21.12. klo 12–22 osoitteessa https://www.twitch.tv/valiosuomi/

Lisätietoja Valion pelitapahtumasta:

Valion teettämän kyselyn toteutti Cint ja siihen vastasi 758 18–35-vuotiasta suomalaista.

Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen.Lisätietoja ›