Maitomarkkinoiden haastava tilanne puhutti OKRA-messuilla 6.7. Valion ja osuuskuntien maitotilayrittäjille järjestämässä Maitojuhlassa. Niin Länsi-Maidon hallituksen puheenjohtaja Mauri Penttilä, Valion tuoteryhmistä ja tuotekehityksestä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi kuin maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ilmaisivat huolensa odotuksia pidempään jatkuneesta tilanteesta. Kuitenkin myös uskoa valoisampaan tulevaisuuteen löytyi.
– Maitokiintiöiden poisto on lisännyt maidon tuotantoa rajusti ja laskenut hintoja koko Euroopan alueella. Suomessa maidon tuottajahinta on pystytty pitämään Euroopan keskitasoa korkeammalla. Siitä kiitos Valiolle, osuuskunta Länsi-Maidon hallituksen puheenjohtaja Mauri Penttilä sanoi tilaisuuden avanneessa puheenvuorossaan.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen loi puheenvuorossaan katsauksen tilanteeseen EU:n tasolla.
– Tilanne on vaikea koko Euroopassa. Toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi on tehty ja vapaaehtoista maidontuotannon rajoittamista on esitetty jäsenmaille, mutta kukaan ei ole siihen vielä tarttunut, Tiilikainen kertoi.
Huoli Suomen maatalouden tilasta on Tiilikaisen mukaan koko hallituksen yhteinen.
– Hallitus ei seuraa tilannetta toimettomana. Kotimainen ruoantuotanto on olennainen osa Suomen tulevaisuutta, ja useita toimia nykyisen tilanteen helpottamiseksi on jo tehty. EU:n tasolla toimet ovat kuitenkin olleet vielä riittämättömiä, Tiilikainen kertoi.
Tuomas Salusjärvi: maatalouspolitiikka ja vastuullinen maidontuotanto tärkeämpää kuin koskaan
Tilaisuudessa viimeisenä puhunut Valion Tuomas Salusjärvi peräänkuulutti hallitukselta vahvaa maatalouspolitiikkaa. Sen ohella hän korosti vastuullisen maidontuotannon tärkeyttä ja sen käyttöä kilpailuetuna maailman maitomarkkinoilla.
– Maatalous ei saa jäädä talous- tai ympäristöpolitiikan jalkoihin. Maaseutua ei voi tuoda ja omavaraisuudesta on pidettävä kiinni. On syytä pitää mielessä maaliskuisen traktorimarssin iskulause ”Ei viljelijää – ei ruokaa”, Salusjärvi korosti.
Salusjärvi painotti myös, että globaalissa kilpailutilanteessa myynnin tukemiseen tarvitaan kaikki keinot, joilla erottua kilpailijoista.
– Valion maitotilayrittäjät ovat kautta aikojen sisäistäneet maidon laadun merkityksen. Nyt voimme tehdä vastuullisesta maidontuotannosta – valiolaisesta tuotantotavasta – yrityksen tuotteille vahvan aseen kilpailussa. Uskomme myös, että Valion vahva osaaminen tuotekehityksessä ja markkinoinnissa tulevat tuomaan menestystä ulkomailla. Esimerkiksi uusin keksintö, Valio ValSa® maitosuola, on herättänyt suurta kansainvälistä mielenkiintoa.
Haastavasta tilanteesta huolimatta Salusjärven kannusti kuulijoita optimismiin.
– Valtiomies Winston Churchillin sanoin ”pessimisti näkee vaikeuksia jokaisessa mahdollisuudessa, optimisti puolestaan mahdollisuuksia jokaisessa vaikeudessa”. Uskomme optimisteina, että pitkittyneistä globaaleista maitoalan vaikeuksista huolimatta koko Suomen maitoketju nousee yhdessä toimien entistä vahvempana uuteen loistoonsa.