12/10/2015

Professori Hania Szajewskalle juhlavuoden AIV-palkinto

Professori Hania Szajewska Varsovan lääketieteellisestä yliopistosta (Medical University of Warsaw) saa 10 000 euron arvoisen vuoden 2015 A.I.Virtanen -palkinnon tunnustuksena lasten ravitsemuksen ja terveyden välisiä yhteyksiä koskevista tutkimuksistaan. Szajewskan tutkimuksissa on mm. osoitettu probioottien edulliset vaikutukset lapsilla. Szajewskan tutkimus on monipuolista ja käytäntöön sovellettavaa.

Kemian Nobelin palkinnon vuonna 1945 saaneen akateemikko, professori Artturi Ilmari Virtasen mukaan nimetty AIV-palkinto jaetaan nyt 17. kerran. Palkinto luovutetaan professori Szajewskalle torstaina 10.12.2015 iltapäivällä pidettävässä juhlassa, jossa hän luennoi aiheesta ”Probioottien hyödyt lapsuudessa”.

Professori Hania Szajewska on otettu saamastaan palkinnosta: ”Olen yllättynyt ja hyvin kiitollinen saamastani kunnianosoituksesta. Haluan kiittää palkinnon myöntäjätahoja ja lukuisia urani eri vaiheissa minua tukeneita henkilöitä ja yhteisöjä. Sillä,  että saan A.I. Virtanen-palkinnon Suomesta on erityinen merkitys minulle. Ollessani lääketieteen opiskelija, ensimmäinen ulkomainen harjoittelupaikkani oli Suomessa. En koskaan uskonut, että kaikkien näiden vuosien jälkeen palaisin Suomeen vastaanottamaan tällaista arvostettua palkintoa.”

Szajewska on ansioitunut ja aktiivinen tutkija, joka on ennakkoluulottomasti ja laaja-alaisesti tutkinut erityisesti lasten ravitsemukseen liittyviä kysymyksiä ja ravintotekijöiden (mm. terveysvaikutteisten maitohappobakteerien eli probioottien) terveysvaikutuksia. Szajewskan tutkimukset ovat oleellisesti lisänneet ymmärrystä probioottien merkityksestä terveydelle ja hyvinvoinnille. Szajewska on julkaissut yli 200 tieteellistä artikkelia ja häntä on referoitu yli 5000 kertaa.

Probioottien (erityisesti Lactobacillus GG, LGG®) todettiin vähentävän hengitystie- ja suolistoinfektioiden riskiä lapsilla. Infektioita esiintyi vähemmän ja niiden kesto oli lyhyempi. LGG®:n nauttiminen esti myös antibioottihoidon yhteydessä usein ilmenevän ripulin. Matkustajan ripulin esiintyvyys oli merkitsevästi pienempi sekä lapsilla että aikuisilla nautittaessa LGG®:tä ennen matkaa. Myös toiminnallisia vatsavaivoja esiintyi vähemmän kouluikäisillä lapsilla, jotka käyttivät säännöllisesti LGG®:tä.

Szajewska toimii aktiivisesti alan järjestöissä ja hänen tutkimuksiaan on hyödynnetty mm. lasten ravitsemussuosituksia koostettaessa. Szajewska on myös aktiivisesti kehittänyt sekä perus- että jatko-opiskelijoiden opetusta Varsovan yliopistossa.

AIV-palkinto pohjautuu nimensä mukaisesti Suomen ainoan tiedenobelistin Artturi Ilmari Virtasen perinnölle ja sen jakavat Suomalaisten Kemistien Seura, Suomen Biobio-seura (Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae) ja Ravitsemuksen Tutkimussäätiö yhdessä

Palkintoon kuuluu rahapalkinnon lisäksi kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen suunnittelema hopeinen A. I. Virtanen -mitali sekä kunniakirja.

Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia myönsi 10.12.1945 professori Artturi Ilmari Virtaselle kemian Nobelin palkinnon maatalouden ja ravintokemian keksinnöistä, erityisesti rehunsäilytysmenetelmästä (ns. AIV-rehu). Palkinnon saamisesta tulee nyt kuluneeksi tasan 70 vuotta.

Virtanen sai paljon tunnustusta maitohappobakteerikäymiseen ja typensidontaan liittyvistä tutkimusalueista, mutta myös ravitsemustutkimuksesta, mm. jodin saannin lisäämisen puolestapuhujana ja näin ollen silloisen vaikean kansantaudin, struuman, hävittäjänä.

Valion tutkimuslaboratorion johtajana hän toimi vuodesta 1921 vuoteen 1970 asti eli lähes viisikymmentä vuotta.