Suomalaiset valitsivat Valion vastuullisimmaksi yritykseksi jo 5. kerran peräkkäin

Kuluttajien mielestä Valio on Suomen vastuullisin brändi. Maito- ja ruokatalo sai tunnustuksen viidettä vuotta peräkkäin Pohjoismaiden laajimmassa yritysvastuututkimuksessa. Kuluttajille tärkeiksi asioiksi nousivat etenkin suomalaisen maaseudun elinvoimaisuuden ja maitotilaelinkeinon turvaaminen, paikallisesti tuotettu ruoka sekä eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat.

Sustainable Brand Index 2018 -tutkimus selvitti kuluttajien näkemyksiä tunnettujen yritysten ja brändien vastuullisuudesta Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Alankomaissa. Valio sijoittui Suomessa arvioidun 164 brändin joukosta ensimmäiseksi ja kasvatti pisteitään edellisvuodesta.

- Maailman laadukkain maito, hyvinvoivat eläimet sekä turvalliset ja huippulaatuiset tuotteet ovat meille kunnia-asia. Tämä palkinto on upea tunnustus 5 500 maitotilayrittäjälle ympäri Suomen sekä kaikille valiolaisille pitkäjänteisestä vastuullisuustyöstä, jota teemme joka päivä, Valion laatu- ja vastuullisuusjohtaja Kristiina Kiviharju kertoo.

Tutkimuksen mukaan ympäristöystävälliset pakkaukset, ruokahävikin väheneminen ja terveelliset tuotteet ovat suomalaisille kuluttajille tärkeitä tekijöitä vastuullisesta ruoantuotannosta puhuttaessa.

- Vastuullisuus tarkoittaa Valiolle konkreettisia tekoja maitotilalta kaupan hyllylle. Vuonna 2017 toteutimme historian laajimman laatu- ja tuotantotapauudistuksen eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Aloimme maksaa vastuullisuuslisää niille tiloille, jotka sitoutuvat esimerkiksi lehmien ennakoivaan terveydenhuoltoon. Toinen hyvä esimerkki ovat maailman ensimmäiset kokonaan kasvipohjaiset pakkaukset. Uusiutuvassa materiaalissa ei käytetä lainkaan öljyä muovin raaka-aineena, joten hiilijalanjälki on 58 prosenttia pienempi verrattuna fossiilisista raaka-aineista tehtyyn purkkiin, Kiviharju kertoo.

Tutkimuksen mukaan yhteensä 54 prosenttia suomalaista on sitä mieltä, että Valio tekee hyvää työtä ympäristö- ja ilmastoasioissa, ja 52 prosenttia on sitä mieltä, että yritys toimii hyvin sosiaalisissa kysymyksissä.

Näin tutkimus tehtiin

Sustainable Brand Index on Pohjoismaiden suurin vastuullisuustutkimus, ja se on tehty joka vuosi vuodesta 2011 lähtien. Tutkimuksen tavoitteena on levittää ja lisätä kestävää kehitystä koskevaa tietoa. Vuoden 2018 tutkimuksessa haastateltiin yhteensä noin 40 000 vastaajaa Pohjoismaissa: 16 600 Ruotsissa, 6 200 Norjassa, 7 000 Tanskassa ja 9 600 Suomessa. Tutkimusten kohderyhmänä ovat 16–70-vuotiaat kyseisissä maissa. Otos edustaa kyseisen maan väestörakennetta. Haastattelut tehtiin tammi–maaliskuussa 2018.

Top 10 – Sustainable Brand Index 2018

Sija Brändi Toimiala
1 Valio Elintarvikkeet
2 Kotimaista  Elintarvikkeet
3 Fazer Elintarvikkeet
4 Tesla Autot
5 Partioaitta Vaatteet ja muoti
6 Prisma Päivittäistavarakaupat
7 Fiskars Huonekalut, sisustus ja koristeet                
8 Myllyn Paras Elintarvikkeet
9 VR Liikenne
10 S-market Päivittäistavarakaupat

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi