Valio Akatemia® kummien joukko täydentyy tänä keväänä uudella urheilijalla, kun 20-vuotias Topi Raitanen aloittaa yhteistyön Valion kanssa. Kiira Korpi, Kerttu Niskanen ja Joel Pohjanpalo jatkavat kummeina.
– Odotan innolla kummina toimimista. Olen itse saanut urheilulta valtavan paljon, ja haluan siksi kannustaa myös muita lapsia ja nuoria liikunnan pariin. Toivottavasti voin olla Valio Akatemia® stipendiaateille helposti lähestyttävä kummi ja toimia hyvänä esikuvana, Topi Raitanen sanoo.
– Topi on tehnyt meihin vaikutuksen positiivisella asenteellaan ja kunnianhimollaan. Haluamme tarjota samaistuttavia esikuvia mahdollisimman monen lajin harrastajalle, ja kestävyysurheilijana Topi täydentää kummitiimiämme hienosti , Valio Akatemia® projektipäällikkö Nina Wahlström sanoo.
Suunnistusta 8-vuotiaasta ja juoksua 15-vuotiaasta asti harrastanut Raitanen tuli tunnetuksi viime vuonna, kun hän voitti estejuoksussa nuorten Suomen ja Pohjoismaiden mestaruudet sekä sijoittui aikuisten Ruotsi-Suomi maaottelussa toiseksi. Suunnistuksessa Topi on ikäluokassaan yksi maailman parhaista. Tällä hetkellä Raitanen harjoittelee muun muassa estejuoksukisoihin Belgiassa ja Jukolan viestiin. Pitkän aikavälin tavoitteena on osallistua Tokion olympialaisiin vuonna 2020.