10/13/2016

Valio mukana VTT:n järjestämässä biotalouden innovaatiokilpailussa

Valio on mukana kumppaniyrityksenä VTT:n isännöimässä Hack the Waste -innovaatiokilpailussa yhdessä Lassila & Tikanojan ja Helenin kanssa. VTT valitsee kilpailuun 12 tiimiä, jotka saavat kumppaniyrityksiltä kolme haastetta ratkaistavakseen. Valion haaste liittyy alkutuotannossa syntyvän lannan käsittelyn logistiikkaan. Tiimit voivat ilmoittautua kilpailuun 23.10.2016 asti.

12 valittua tiimiä ratkaisee yhteistyökumppaneiden asettamia haasteita kuukauden ajan. Haasteet liittyvät mahdollisuuksiin hyödyntää ja uudelleen käyttää yritysten prosesseissa syntyviä sivutuotteita ja jätteitä, ja luoda uusia kannattavia liiketoimintamalleja. Uusia ratkaisuja pyritään löytämään erityisesti materiaalien logistiikkaan ja markkinoiden toimivuuteen liittyen.

Lopputuloksena saadaan uusia digitaalisia malleja aiemmin jätteenä pidettyjen tuotteiden kannattavaan ja ekologiseen hyödyntämiseen.

Kilpailun alussa osallistujat pääsevät tutustumaan valitsemiinsa yrityksiin ja sen aikana järjestetään myös kaksipäiväinen hackathon. Hackathon, joka tunnetaan myös nimillä hack day, hackfest ja codefest, on ikään kuin suunnittelusprintti, jossa ohjelmoijat ja esimerkiksi graafiset suunnittelijat ja ohjelmistosuunnittelijat työstävät ennalta määritettyjä haasteita tiiviisti lyhyen ajan sisällä. Tyypillinen hackathonin kesto on yhdestä päivästä viikkoon, jonka aikana rakennetaan demo, jota päästään heti testaamaan.

Kilpailun lopuksi tiimit esittelevät lopulliset ideansa suoraan yritysten johtoryhmille, jotka valitsevat voittajat. Partneriyritysten edustajat tukevat joukkueita koko kilpailun ajan, ja yhteistyö voittaneiden tiimien kanssa jatkuu kilpailun jälkeen pilottiprojektien parissa.

”Kyseessä on uudenlainen tapa tuoda erilaisia toimijoita yhteen. Erityisesti kun on kyse digitalisaation kaltaisesta läpileikkaavasta mahdollisuudesta, tarvitaan eri alojen osaajien kohtaamisia ja innovatiivisia yhteistyöhankkeita, joilla pystytään tukemaan uusia liiketoimintamalleja ja -ekosysteemeitä”, sanoo VTT:n Luonnonvara- ja ympäristöratkaisut -liiketoiminta-alueen tutkimusjohtaja Tiina Nakari-Setälä.

Innovaatiokilpailun järjestää Industryhack, jonka tarjoamat avoimet kilpailut antavat yrityksille mainion tavan tutkia ja kokeilla uusia digitaalisia toimintamalleja sekä -tapoja. Ne lähtevät yrityskohtaisista haasteista, joissa ulkopuolisten tekijöiden kautta haetaan uusia teknologioita ja esimerkiksi esineiden internetiä hyödyntäviä ratkaisuja vallitseviin ongelmiin.

Haku Hack the Waste -kilpailuun on auki lokakuun 23. päivään asti. Kilpailun osallistumisohjeet: https://industryhack.com/hacks/hack-the-waste/

Lisätietoja:

VTT:

Tiina Nakari-Setälä, Vice President, Research
tiina.nakari-setala@vtt.fi
+358408215794

 

Industryhack:

Pauliina Solanne, Public Relations Manager
pauliina@industryhack.com
+358407423150

 

Valio:

Anu Kaukovirta-Norja, Senior Vice President, Research and Technology
anu.kaukovirta-norja@valio.fi
+358405257492