9/13/2016

Valio myy hapateliiketoiminnan maailman johtavalle hapatteiden valmistajalle

Valio Oy myy Vantaan Tikkurilassa sijaitsevan hapatetuotannon, LGG® tavaramerkin ja siihen liittyvän liiketoiminnan maailman johtavalle hapatteita* ja entsyymejä kehittävälle ja valmistavalle Chr. Hansenille.  Vantaan Tikkurilassa sijaitsevassa hapatetuotantolaitoksessa työskentelee 17 työntekijää.

Valio Gefilus® brändi ja teknologiaosaamisen kaupallistaminen pysyvät Valiolla

Valio Gefilus® tuotteet sisältävät maailman tutkituinta LGG® maitohappobakteeria, joka tulevaisuudessa ostetaan Chr. Hansenilta. Valio panostaa edelleen LGG® tutkimukseen, ja saa Chr. Hansenista kumppanin tukemaan tutkimusta.

Valio Gefilus® tuoteperhe valmistetaan edelleen Suomessa Valion tuotantolaitoksissa, ja Gefilus® brändi sekä tuoteperhe pysyvät Valion omistuksessa.

Valio jatkaa myös teknologiaosaamisensa kaupallistamista.

Teknologian myynnillä haetaan kasvua Valion kehittämistä uusista teknologioista, kuten vähemmällä suolalla maukkaita tuotteita aikaansaavasta ValSa® maitosuolateknologiasta.

Hapateliiketoiminnan myynti tukee Valion strategian toteuttamista

Valion hapatetehdas on valmistanut Valion omaan käyttöön mm. LGG® maitohappobakteeria, viilihapatteita ja juustohapatteita. Tuotannosta noin 60 % on mennyt vientiin. LGG® maitohappobakteeria on lisensioitu globaalisti elintarvike- ja lääkeyritysten käyttöön. Kaupan yhteydessä myös Valion lisensointisopimukset siirtyvät uudelle omistajalle, mutta Gefilus® brändi säilyy Valion omistuksessa.

Valion meijerit ostavat jo nyt suurimman osan tarvitsemistaan hapatteista niihin erikoistuneilta yrityksiltä. Juuri mikään meijeriyritys ei enää itse valmista käyttämiään hapatteita. Saamme 73 miljoonan euron kauppasummalla lisää resursseja keskittyä vahvasti omaan ydinliiketoimintaamme: mm. Riihimäen välipalatehtaan investointiin ja uusien tuoteinnovaatioiden kehittämiseen, perustelee Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme.

Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto toteaa, että hapateliiketoiminnan myynnistä saatava kauppasumma tukee Valion strategian toteuttamista. Kauppa ei kuitenkaan suoraan paranna Valion tilityskykyä omistajaosuuskunnille.

Tilityskykyyn ja sitä kautta maitotilayrittäjille maksettavaan tuottajahintaan vaikuttavat eniten Valion liikevaihdon ja maitotuoton kehittyminen eli Valion tuotteiden kysyntä Suomessa, teollisuustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ja yhtiön omat kustannukset.

Kehitämme tehokasta tuotantoa, jolla vastaamme kilpailukykyisesti nykyiseen ja tulevaisuuden kysyntään sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hapateliiketoiminnan myynti tukee tätä strategiaa, toteaa hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto.

Chr. Hansen A/S on Kööpenhaminan pörssissä noteerattu vuonna 1874 perustettu tanskalainen yritys, joka työllistää noin 2500 henkilöä 30 maassa. Liikevaihto oli 859 miljoonaa euroa 2014/2015 tilikaudella. Pääkonttori sijaitsee Hørsholmissa, Kööpenhamina pohjoispuolella.

Valio on noin 6 200 suomalaisen maitotilayrittäjän omistama meijeriyritys, joka on maailman johtava maitoinnovaatioiden kehittäjä ja Suomen johtava maidonjalostaja sekä maitotuotteiden viejä. Valiolla on Suomessa tuotantolaitoksia 13 paikkakunnalla, Venäjällä yksi sulatejuustola ja Virossa meijeri ja juustola. Valio-konsernissa työskentelee noin 4 000 henkilöä 9 maassa ja liikevaihto oli 1718 miljoonaa euroa vuonna 2015.