Valio on aloittanut maitojauheiden myynnin kuluttajille Kiinassa

Valio on aloittanut kuluttajille suunnattujen laktoosittomien maitojauheiden viennin Kiinaan. Valion tuotteet ovat markkinoiden ensimmäiset laktoosittomat kuluttajamaitojauheet. Valion maitojauheet ovat myynnissä Kiinan johtavissa elintarvikkeiden verkkokaupoissa.

– Kiinassa maitotuotteiden kulutus on vielä kansainvälisesti verrattuna pientä mutta kasvaa koko ajan. Samalla tietoisuus laktoosi-intoleranssista ja sen aiheuttamista vaivoista lisääntyy. Valio on maailmanlaajuisesti edelläkävijä laktoosittomien tuotteiden kehittämisessä, ja Kiinassa osaamisellemme on kasvava kysyntä, kaupallinen johtaja Kari Finska Valiolta arvioi.

– Vaikka olemme uusia Kiinan kilpailluilla kuluttajamarkkinoilla, Kiinassa on paljon mahdollisuuksia.  Ainakin 80 % väestöstä on laktoosi-intolerantteja.  Ensi alkuun vientimäärät ovat pienehköjä suhteessa Valion muuhun vientiin.

Valiolla on Kiinassa pitkät perinteet. Valio on vienyt Kiinaan maito- ja herajauheita teollisuuden käyttöön vuodesta 1991. Vuodesta 2008 lähtien Valiolla on ollut Kiinassa tytäryhtiö Valio Shanghai Ltd. Suurin osa Valio Shanghain asiakkaista edustaa lastenruokateollisuutta, jolla on erittäin tiukat laatuvaatimukset raaka-aineilleen maun, koostumuksen, mikrobiologisen laadun, jäljitettävyyden ja puhtauden suhteen.

Kiinassa verkkokaupan rooli on merkittävä

Kiinan markkinat ovat poikkeukselliset. Kiinassa verkkokaupan liikevaihto on maailman suurin, ja jo yli 10 % vähittäiskaupan myynnistä tulee verkkokaupasta.

– Erityisesti tuontielintarvikkeita myydään yleisesti verkkokaupassa. Siksi on luonnollista, että tuotteemme tulevat myyntiin nimenomaan sinne, Kari Finska toteaa.

Pohjoinen puhtaus on kilpailuetu

Valion valtteja Kiinan kuluttajamarkkinoilla ovat korkea laatu ja vahvaan tuotekehitysosaamiseen perustuvat hyvänmakuiset laktoosittomat tuotteet.

– Pohjoismaisen alkuperän merkitys on myös äärimmäisen suuri. Kiinalaiset arvostavat elintarvikkeissa puhtautta ja turvallisuutta. Heitä puhuttelee se, että tuotteemme valmistetaan suomalaisesta maidosta, joka tulee perheiden omistamilta maitotiloilta, Kari Finska sanoo.

Lasillinen lämmintä maitoa

Valio tarjoaa kiinalaisille kuluttajille kolme eri vaihtoehtoa laktoosittomista maitojauheista: rasvaton, kevyt- ja täysmaitojauhe. Kiinassa maito juodaan lämpimänä. Lasillinen lämmintä maitoa on tavallinen aamu- tai iltapala. Valion maitojauheiden pitkä säilyvyysaika on etu sellaisille kuluttajille, jotka eivät käytä maitoa päivittäin.

Valion kiinankielisiin nettisivuihin voi tutustua osoitteessa www.valio.com.cn.

Kuvat tuotteista voi ladata täältä: http://aineistopankki.valio.fi/?cart=3920-agiicikiif&l=FI


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi