Siirry sisältöön

1.3.2022

Valio ostaa Pauligilta Gold&Green brändin, aineettoman omaisuuden ja T&K-toiminnan

G G Pulled Oats and ginger

Kansainvälinen, perheomisteinen elintarvikeyritys Paulig on tehnyt sopimuksen Gold&Green-brändin ja Gold&Green Foodsin aineettoman omaisuuden sekä sen tutkimus- ja kehitystoiminnan myymisestä Valiolle. Valio tavoittelee kaupalla entistäkin vahvempaa asemaa kasvavilla kasviproteiinimarkkinoilla tulevaisuudessa.  

Kasvipohjaisesta innovaatiostaan Nyhtökaurasta® tunnettu Gold&Green Foods on ollut osa Pauligia vuodesta 2016. Paulig on tukenut tuotemerkin kehitystä ja investoinut sen tuotantoon, organisaatioon ja kansainväliseen kasvuun.

”Gold&Green on edelläkävijä kasvipohjaisissa elintarvikkeissa ja uusien tuotteiden kehittämisessä, ja Valio on kehittänyt menestyksekkäästi kasvipohjaisen Oddlygood-tuotevalikoiman. Gold&Greenin tutkimus- ja kehitystiimi liittyy nyt tukemaan strategista tavoitettamme, jonka mukaisesti tähtäämme entistäkin vahvempaan asemaan kasvavilla kasviproteiinimarkkinoilla. Kehitämme yhdessä Gold&Greenin tuotekehitysputken innovaatioita ja jatkamme brändin tarinaa”, kertoo kasvuliiketoiminnoista ja tuotekehityksestä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi Valiolta.

”Toivotan Gold&Greenin tutkimus- ja kehitystiimin lämpimästi tervetulleeksi Valiolle. Meillä on pitkät perinteet innovaatiotoiminnasta ja saamme nyt runsaan 100 hengen tuotekehitys- ja tutkimustiimiimme työkavereiksi uusia huippuasiantuntijoita. He tuovat meille uudenlaista osaamista ja yhdessä pääsemme jatkamaan töitä Gold & Greenin tulevien innovaatioiden kanssa. Kasvipohjaisten tuotteiden markkinalle tarvitaan lisää uusia, houkuttelevia tuotteita”, sanoo Valion tuotekehitys- ja tutkimustoiminnon johtaja Harri Kallioinen.

”Uskomme, että kasvipohjaiset ruokavaliot ovat kasvava trendi, ja jatkamme kasvun edistämistä Tex Mex-, mausteet ja snacks -tuoteryhmillämme. Vuosien aikana olemme investoineet Gold&Greenin kansainväliseen kasvuun, ja tuotteita on tällä hetkellä saatavilla 17 maassa. Emme ole kuitenkaan onnistuneet kasvattamaan liiketoimintaa kannattavasti”, Pauligin toimitusjohtaja Rolf Ladau sanoo ja jatkaa:

”Tämä Valion kanssa tehty sopimus varmistaa ainutlaatuisen ja innovatiivisen Gold&Green-brändin jatkuvuuden ja mahdollistaa sen täyden potentiaalin toteutumisen tulevaisuudessa.”

Sopimus sisältää kaikki Gold&Green-brändin oikeudet, immateriaalioikeudet sekä tutkimus- ja kehitystyön. Gold&Green Foodsin tutkimus- ja kehitystiimi siirtyy osaksi Valion tiimiä 1.3.2022.

Sopimus ei koske muita Gold&Green Foods -toimintoja eikä Gold&Green Foodsin tuotantolaitosta Järvenpäässä. Gold&Green Foods jatkaa nykyisiä toimintoja ja käynnistää suunnitelman niiden vaiheittaisesta lopettamisesta sekä tuotantolaitoksen sulkemisesta. Löydät lisää tietoja Pauligin verkkosivuilta osoitteesta: www.pauliggroup.com/fi/uutishuone

Paulig jatkaa Gold&Green-tuotteiden myyntiä Valion lisenssillä kaikilla markkinoilla toimintojen mahdolliseen lopettamiseen saakka.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search