2/2/2015

Valio toi markkinoille vähempisokerisen juotavan välipalan, Valio Kefir LGG®

Valio on tuonut markkinoille aivan uudenlaisen, vähemmän sokeria sisältävän juotavan välipalan, Valio Kefir LGG®.

– Suomalaisten sokerinsaanti herättää keskustelua, ja kuluttajat toivovat vähempisokerisia välipaloja. Valio Kefir LGG® on silloin kiinnostava vaihtoehto. Siinä on makua vähemmällä sokerilla, markkinointipäällikkö Kati Kostamo Valiolta kertoo.

Raikkaasta, pehmeän pirskahtelevasta Valio Kefir LGG® juotavasta välipalasta on maustamaton versio ja kaksi maustettua vaihtoehtoa, vadelma ja persikka. Maustamattomassa välipalassa ei ole lainkaan lisättyä sokeria ja maustetuissa versioissakin vain 4 grammaa 100 grammaa kohti.

Valio Kefir LGG® sopii kiireisen elämän eri tilanteisiin koko perheelle. Se on maukas aamu-, väli- tai iltapala. Valio Kefir LGG® on hyvää sellaisenaan mutta maistuu myös esimerkiksi marjojen ja myslin kanssa. Lisäksi sitä voi käyttää smoothieiden ja marja- tai hedelmäpirtelöiden valmistuksessa.

Trendituote USA:ssa

Valio Kefir LGG® välipalan juuret ovat Kaukasuksella, missä kefiiriä on valmistettu tuhansia vuosia. Nykyään kefiiri on suosituinta Venäjällä ja Itä-Euroopassa, ja viime vuosina se on saavuttanut trendituotteen aseman USA:ssa. Kefiirin uskotaan nousevan siellä kreikkalaisen jogurtin kaltaiseksi hitiksi erityisesti terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Tuote herättää kiinnostusta nyt myös läntisessä Euroopassa.

Valio on kehittänyt kefiiristä suomalaiseen makuun sopivan ja Suomessa ennennäkemättömän version. Valio Kefir LGG® valmistetaan suomalaisesta maidosta hapattamalla käyttäen moderneja hapatteita, jotka saavat aikaan juotavan välipalan ainutlaatuisen maun ja pirskahtelevan koostumuksen. Valio Kefir LGG® valmistetaan Valion Oulun tehtaalla.

Maailman tutkituinta maitohappobakteeria

Valio Kefir LGG® sisältää maailman tutkituinta Lactobacillus rhamnosus GG -maitohappobakteeria, proteiinia, kalsiumia sekä D-vitamiinia, joka ylläpitää kehon puolustusjärjestelmän normaalia toimintaa. Valio Kefir LGG® nautitaan osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja. Tuote on laktoositon. Tutustu tarkemmin tuotteen ravintosisältöön >>