Valio Viola® tuorejuustot uudistuivat toukokuun alussa. Tuorejuustojen valmistustapa muuttui täysin, ja niiden maku on nyt entistä samettisempi ja rakenne kuohkeampi. Uudistuksen myötä Valio Viola® kohosi tuorejuustojen markkinajohtajaksi Suomessa 34 prosentin markkinaosuudella.
– Kesän aikana Valio Viola® tuorejuustojen ostot kasvoivat huikeat 75 %*, kun tavoite oli 30 %. Markkinatilanteeseen nähden tavoite oli kunnianhimoinen, sillä tuorejuustojen käyttö Suomessa ei kasva ja hintakilpailu käy kiivaana, markkinointipäällikkö Minna Korkiakangas Valiolta kertoo.
230 000 uutta kotitaloutta löysi uudistuneet Valio Viola® tuorejuustot
Valio Viola® tuorejuustojen käyttäjäkunta on laajentunut uudistuksen myötä, ja peräti 230 000 uutta kotitaloutta on löytänyt tuorejuustot*.
– Luku on upea. Tuorejuustoissa maku ohjaa vahvasti kuluttajan valintoja. Halusimmekin tuoda kauppoihin tuorejuustot, joiden maku on samettinen ja rakenne pehmeä – niin että tuorejuusto levittyy hyvin myös leivän tai keksin päälle, Minna Korkiakangas perustelee.
Kuluttajat ovat kiitelleet erityisesti uusissa 100 gramman pakkauksissa myytäviä Valio Viola® makuja. Yllättäjä on ollut piparjuuri, joka on myynyt selvästi yli tavoitteensa. Myös kaksi muuta uutta makua mustavalkosipuli ja chili ovat lähteneet hyvin liikkeelle.
Valio Viola® tuorejuustoa myydään entiseen tapaan myös 200 gramman pakkauksissa, ja makuvaihtoehtoja on useita. Tarjolla on myös vähemmän rasvaa sisältäviä, kevyitä Valio Viola® tuorejuustoja. Kaikki Valio Viola® tuorejuustot ovat nyt laktoosittomia.
Aivan uusi valmistustapa
Valio Viola® tuorejuustojen samettinen maku ja pehmeä rakenne ovat aivan uuden valmistustavan ansiota. Tuorejuustot valmistetaan nyt suoraan tuoreesta maidosta suodattamalla, kun aikaisemmin ne syntyivät rahkaa ja voita sekoittamalla. Kaikki Valio Viola® tuorejuustot valmistetaan Valion Joensuun juustolassa.
Tutustu uudistuneisiin Valio Viola® tuorejuustoihin Valion nettisivuilla >>
*Nielsen Homescan 12 viikkoa päättyen 12.7.2015 vs. edellinen vuosi